Kaupunkiraitiotie

Tampereen kaupunginvaltuustossa on maanantaina käsittelyssä ratikan ensimmäisen vaiheen alustava yleissuunnitelma.

Pispalan kannakselle on tilattu ja suunnitelmassa esitetty kaksi ratikan linjausvaihtoehtoa, Pispalan valtatie sekä Paasikiventie. Pispalan valtatiellä ratikka sijoittuisi erittäin kapealle ja ruuhkaiselle väylälle. Suunniteltu ratikan ja autoilun sekakaista vaikeuttaisi merkitsevästi liikenteen sujuvuutta. Jo nyt osa Pispalan valtatie liikenteestä kulkee ruuhka-aikoina Pispalan ja Tahmelan asuinalueiden ahtaiden katujen kautta, ja se mitä todennäköisimmin lisääntyisi.

Toimivuudeltaan hieman paremman Paasikiventien linjauksen iso ongelma on, että se Näsijärven rannassa kulkevana on liian kaukana Pispalan kannaksen olemassa olevasta asutuksesta.

Kysyn, ja myös valtuutettujen tulisi kysyä, miksi kaupungissa valtaa käyttävät virkamiehet eivät ole hyväksyneet Tampereen kaupunginvaltuuston lainvoimaisia kaavoitusratkaisuja yhdeksi ratikkalinjauksen selvitysvaihtoehdoksi. Sekä keskustan liikenneosayleiskaavassa että Santalahden osayleiskaavassa ratikka seisakkeineen on linjattu olemassa olevan rautatieväylän yhteyteen. Myös TASE 2025 kehittämisohjelmassa ratikka on esitetty rautatieväylään.

Ratikan sijoittaminen muusta liikenteestä vapaalle väylälle Pispalan valtatien ja Paasikiventien väliseen rautatieväylään mahdollistaisi keskustan ja Lielahden välisen nopean siirtymäosuuden. Ratikka olisi rautatieväylässä lähellä sekä olemassa olevaa asutusta että palveluita, muun muassa vuoden kuluttua valmistuvaa Tipotien uutta sosiaali- ja terveysasemaa.

Rautatielinjauksen puolesta puhuu sekin, että ratikan lisäksi myös lähijunan lisäraiteet mahtuvat rautatieväylään. Koska näin maakunnan ja kaupungin kiskopohjainen liikenne tukisivat tulevaisuudessa parhaalla mahdollisella tavalla toisiaan, hanke todennäköisemmin sisältyisi liikennepoliittiseen selontekoon.

Ratikka on kallis investointi. Jos sen rakentamismahdollisuuksia halutaan aidosti tutkia, on selvitettävien linjausvaihtoehtojen oltava sekä toimivia että kannattavia.

Aarne Raevaara
Tampereella 8.12.2011