Lehdistötiedote 19.11.2011

Lehdistötiedote, vapaasti käytettävissä

-----------------------------------

Tiivistelmä:

Pirkanmaan Rakennussuojeluyhdistys ry on siirtänyt Rantaväylän tunnelia koskevat asemakaavat Hämeenlinnan hallinto-oikeuden arvioitavaksi.

Yhdistyksen toiminnanjohtaja Aarne Raevaaran mukaan kyseinen väylähanke estää toimivampien ja paremmin kokonaisuutta palvelevien ratkaisujen toteuttamista. Hankkeessa ei ole toteutettu hallinto-oikeuden edellyttämällä tavalla vaikutusten arviointia. Tehdyistä selvityksistä käy kuitenkin yksiselitteisesti ilmi, että hankkeen vaikutukset ovat pääsääntöisesti kielteisiä. Esimerkiksi tunnelin ramppijärjestelyjen tarvitsema tila poistaa ratikan linjauksen rautatieväylästä. Myös kevyen liikenteen asema heikkenee.

Raevaaran mukaan on sekä lyhytnäköistä että lainvastaista rajoittaa VT 12 välityskyky nykyiseen kaistamäärään. Rantaväylää koskevissa suunnitelmissa tulisi huomioida myös mahdollinen liikenteen kasvu.

---------------------------------------

Tausta:

Tampereen kaupunginvaltuuston 10.10.2011 hyväksymien VT 12 Rantaväylän tunnelin asemakaavojen valitusaika on umpeutunut. Ainakin Pirkanmaan Rakennussuojeluyhdistys ry on siirtänyt asian Hämeenlinnan hallinto-oikeuden arvioitavaksi.

Viitaten Tamperelaisessa (9.11.2011 "Ei-puolue estää kaupunkia työllistämästä") olleisiin pormestari Timo P. Niemisen väitteisiin ja ajatuksiin joista osa kohdistui Rantaväylän tunnelihankkeeseen, toivoisimme, että asian uutisoinnissa otatte huomioon myös muutoksenhakijan niitä syitä, miksi olemme kokeneet tarkoituksenmukaiseksi siirtää asian hallinto-oikeuden harkittavaksi. Toivoisimme, jos suinkin mahdollista, että ylempänä oleva tiivistelmä olisi uutisoinnissa.

Varsinainen muutoksenhakumme on hyvin monitahoinen, käytännössä lähetimme jo aikaisemmin kaupungille lähettämämme muistutukset myös hallinto-oikeudelle. Niissä toimme esille esitetyn suunnitelman epätarkoituksenmukaisuuden.

Asiakokonaisuus oli edellisen kerran Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa ratkaisuvaiheessa 29.6.2009, silloin hallinto-oikeus hylkäsi Tampereen kaupungin valituksen hanke yva:sta. Kaupunki ei noudattanut hallinto-oikeuden ratkaisua. Yva -selvitystä ja menettelytapaa ei toteutettu lain edellyttämällä tavalla.

Julkisia varoja jouduttaisiin välittömästi käyttämään huomattavasti enemmän kuin kaupunki on esittänyt, hinta ylittää reilusti 200 miljoonaa euroa. Ratkaisu on MTL 13 §:n 2 momentin vastainen: maantie on rakennettava ”mahdollisimman edullisesti”.

Liikenteellisesti esitetty tunnelihanke heikentäisi toteutuessaan keskustan saavutettavuutta. Tunneli ei tuo liikenteellisesti mitään hyötyä, päinvastoin.

Tunnelihanke sumputtaa rautatiealueen niin, että valtuuston hyväksymä ratikan rautatieväylässä kulkeva linjaus olisi mahdotonta toteuttaa. Ilmeisesti kyse onkin valinnasta ratikan ja tunnelin välillä, ja valinta kohdistui tunneliin. Nyt esillä olevat, virkamiesten laatimat kaksi uutta linjausvaihtoehtoa ratikalle kulkevat joko Pispalan valtatietä tai Rantaväylää pitkin. Kumpikaan niistä ei ole toteuttamiskelpoinen. Kiskoilla kulkevan ratikan tärkein etu, kulkeminen omalla häiriöttömällä kaistalla siirtymällä tässä tapauksessa Lielahden ja keskustan välillä, poistuisi. Mielestämme mahdollisuus ratikan rakentamiseen pitäisi säilyttää valtuuston hyväksymän suunnitelman mukaisesti. Käsityksemme mukaan on mahdollista, että tulevaisuudessa erilaisten liikennemuotojen välillä voisi olla erilainen painotus kuin tällä hetkellä.

Väylän vuosittaiset kustannukset nousisivat huomattavasti. Tunnelin osuudella ylläpitokustannukset nousisivat huomattavasti nykyisestä (laskennallisesti on arvioitu noin 50 000 euroa) noin 2 miljoonaan euroon.

Liikenne-ennusteet ovat olleet ristiriitaisia, mutta jos liikennemäärät nousevat, kahden kaistan välityskyky rajautuu laskennallisesti liian alas (eli 80 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, lukua vähentää jyrkät nousut, nopeusrajoitukset, liittymät tai yleensä ruuhkat). Herättää ihmettelyä, miksi tunnelia on koskaan markkinoitu liikennesyillä. Tunnelin levittäminen uusilla kaistoilla on käytännössä mahdotonta. Maanpinnassa, jos joskus tulee tarve, väylän kaistojen määrää on mahdollista lisätä.

Kiinteistöjen jalostamiseksi, siis uusien rakennuspaikkojen rakentamiseksi, tunnelihankeen kustannukset ovat kohtuuttoman korkeat. Etenkin jos hyöty siirtyisi esitetyn mallin mukaisesti yksityiselle rakennusfirmalle ja kustannukset julkiselle sektorille.

Mielestämme myös sillä on merkitystä, että maksajat eivät kannata tunnelihanketta. Enemmistö eli 58 % tamperelaisista vastustaa tunnelin rakentamista, vain 17 % kannattaa hanketta (tarkemmin Tamperelainen -kaupunkilehti 28.5.2011). Valitettavasti tunnelista ei järjestetty kansanäänestystä viime eduskuntavaalien yhteydessä.


Tampere 19.11.2011

Aarne Raevaara
Toiminnanjohtaja Pirkanmaan Rakennussuojeluyhdistys ry