Tunnelin kaltaisilla yli-investoinneilla ei ole kannatusta

Tampereen kaupunginhallitus käsitteli 10.9. kahta Rantaväylän tunnelisopimukseen liittyvää muutoksenhakua eli hallinto-oikeuteen toimitettua valitusta.

Koska meitä tunnelisopimuksesta hallinto-oikeuteen valittaneita on syytetty jopa vastuuttomuudesta, on hyvä kerrata muutama perusasia. 

Sopimuksella tunnelin rakentaminen voidaan antaa yhden työyhteenliittymän rakennettavaksi ilman todellista hintakilpailua. Tunnelin kustannusennuste on 185 miljoonaa. Yleissuunnitelmassa hankkeen hintaennuste on noin 350 miljoonaa. Kustannuksista puuttuvat vielä muun muassa keskustaliittymä, jonka hinta-arvio on 25 miljoonaa. Vuotuiset käyttömenot nousisivat vähintään 2 miljoonaan.

Kyse on Tampereen kaupungin historian kalleimmasta hankkeesta.

Kustannusennusteen uskottavuudesta kertoo se, että ensi vuoden budjettiin varattua rahaa pitää kasvattaa noin 20 prosenttia.

Pelkkiin suunnitelmiin menee yhdessä vuodessa 6.5 miljoonaa. Erilaisia palkkioita ei vähennetä budjettiesityksen tasolle, vaan lisärahat nipistetään esimerkiksi heikentämällä katuvalaistusta sekä katujen ja puistojen kunnostusta.

XL-valtakoalitioon kuuluvien vihreiden apulaispormestari on luonnehtinut puolueensa kannatusta tunnelille sanoilla ”kelpo diili”.

Arviota ei ole syytä kiistää, varmaankin tunnelisopimusta kannattavat puolueet ovat hyötyneet. Valitettavasti sopimus ei meidän tamperelaisten näkökulmasta ole hyvä, päinvastoin.

Hankkeen hyödyt liittyvät pelkästään yksityiseen kiinteistöjalostukseen. Haitat jakaantuvat laajemmalle.

Valtatien läpäisykapasiteetin rajaaminen nykyiselle tasolle estää muun muassa mahdollisten tulevien liikenneruuhkien purkamisen sekä tilanpuutteessa valtuuston hyväksymän seudullisen ratikkalinjauksen rakentamisen.

Taloustutkimuksen laatiman tutkimuksen mukaan tunnelia piti talouden nousuvaiheessakin keväällä 2011 tarpeellisena vain 17 prosenttia Tampereen kaupunkiseudun asukaista.

Tilanteessa, jossa mietitään peruspalveluiden supistamista ja leikkaamista, ja säilyvienkin palveluiden maksuja ollaan tuntuvasti korottamassa, tunnelin kaltaisilla yli-investoinneilla ei ole kaupunkilaisten kannatusta.

Tampereen kaupungissa valtaapitävien kokoomuksen ja vihreiden ympärille muodostunut XL-ryhmä olisi voinut halutessaan kaupunginhallituksessa toteuttaa vastuullista politiikkaa yhtymällä muutoksenhakuihin.

Se olisi tarkoittanut tunnelihankkeesta luopumista.

Tarvitsemme pienen piirin etua ajavan politikoinnin sijaan järkeä ja vastuullisuutta kunnallisen päätöksentekoon.

Aarne Raevaara
Tampere

Julkaistu Aamulehden lukija-palstalla 13.9.2012