Kallis suomalainen asuminen tulee jatkossa entistä hintavammaksi. Eduskunta hyväksyi hallituspuolueiden äänin lain kaikille pientaloille myytäessä tai vuokratessa pakollisesta energiatodistuksesta.
Todistuksen hinnaksi arvioidaan jopa 500 - 700 euroa, eikä se ole voimassa kuin määräajan.
Koska vuosittain tehdään jopa 20 000 talokauppaa ja todistuksen voi myöntää vain luvan saanut ammattilainen, joudutaan seuraavaksi kouluttamaan konsultteja tähän uuteen byrokratiapyöritykseen.
Energiatodistus ei perustu todelliseen kulutukseen, vaan se on teoreettinen laskelma. Miksi siitä pakotetaan maksamaan satoja euroja?
Energiatodistuksen pakollisuuden laajentaminen koskemaan myös vanhoja rakennuksia on kohtuutonta.
Jokainen pientalossa asuva maksaa jo nyt huippuhintaa lämmityksestä ja sähköstä, ja oppii siten kukkaronsa kautta hakemaan energian säästöä.
Pahimmillaan todistuksiin ja yksioikoisiin määräyksiin pohjautuvat energian säästöpyrkimykset johtavat esimerkiksi vanhan rakennuskannan purkamiseen. Parempi vaihtoehto olisi todelliseen kulutukseen pohjautuva energiatodistus.
Hinnaltaan se olisi vain murto-osa nyt suunnitellusta, mutta se sisältäisi tärkeät tiedot esimerkiksi sähkölaskusta, öljynkäytöstä ja vedenkulutuksesta yhdessä asukastietojen kanssa.
Näiden tietojen avulla olisi helppo laskea energiakustannuksia sekä suunnitella energiasäästöä.
Myönteisten vaihtoehtojen läpiviemisessä ja aikuisten ihmisten ohjaamisessa vapaaehtoisuus on tehokkaampi keino kuin pakko.
Kiinteistöjen omistajille on mahdollista jakaa energian kulutusta alentavaa korjausneuvontaa, ilman pakollista energiatodistustakin.
EU-direktiivien kansallisessa soveltamisessa olisi vähitellen ryhdyttävä miettimään myös niiden todellisia vaikutuksia.
Hallituksen olisi pyrittävä laskemaan asumiskustannuksia, ei nostamaan niitä lisäämällä byrokratiaa.
Julkaistu Aamulehdessä 29.12.2012
Näin se on, jostain luin, että saattaa maksaa jopa1500? ? Vedotaan energiansäästöihin.
Paljonko tulee maksamaan energiassa todistusten teko?
Pitkinpoikin maata ajelee energiatodistustentekijöitä, onko kukaan laskenut sen ajelun hiilijalanjälkeä?
Toisaalta, en vastusta energian säästöjä, mutta pienituloisella kuluttajalla on 2 vaihtoehtoa.
a) sijoittaa n. 1000? esim. 30 cm puhallusvillaan 100 neliölle.
tai
b) sijoittaa 1000? energiatodistukseen, jossa neuvotaan sijoittamaan 1000? puhallusvillaan.
Mutta kun sillä pienituloisella ei ole kuin se 1000? ja asuntomökki pitäisi myydä?
Siis se on sijoitettava siihen todistukseen jonka tulee tekemään se valtuutettu sieltä ehkä 50 km päästä. (Valtuutetun matkaanhan ei kulu energiaa, eikä sen tietokoneeseen).
Sitten se valtuutettu todistuksenlaatija kertoo auliisti, asunnonomistajalle ja halvalla, että tilaa nyt hyvä miäs puhallusavillaa katolle, näin säästät satoja euroja (tämä neuvo muuten maksaa sitten 1000?).
Olisi todella parempi, että nekin energiat jotka kulutetaan todistustenlaatijoiden matkoihin säästettäisiin ja todistuksiin menevät rahat käytettäisiin todellisiin energiansäästöihin, kuten esim. villaa lisää katolle