Valtuustokysely 19.1.2015 VesilupapäätöksestäSunnuntai 18.1.2015 klo 16.31 Valtuustokysely − Vesilupapäätöksen noudattaminen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) on 29.10.2013 myöntänyt Tampereen kaupungille luvan tietunnelin rakentamiseen. Tampereen kaupunki on luvanhaltijana vastuussa lupamääräyksien noudattamisesta. Lupamääräyksen 21. kohdassa edellytetään: ”Mikäli rakennustöiden yhteydessä havaitaan rakennuksia tai rakenteita vaarantavia muutoksia vuotovesimäärissä tai pohjaveden korkeudessa, luvan saajan on ilmoitettava välittömästi riskistä Pirkanmaan ELY-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle, Tampereen kaupungin ympäristösuojeluviranomaiselle ja riskialueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille. Luvan saajan on ryhdyttävä viipymättä toimenpiteisiin haittojen poistamiseksi.” Pohjaveden pinta on laskenut esimerkiksi ruhjealueella sijaitsevan As.Oy. Näsipuiston b-tornitalon perustuksien alapuolelle. AVI:n päätöksessä todetaan: ”Yhtiön rakennuksesta on tehty riskianalyysi, jossa todetaan, että kallion rikkonaisuuden vuoksi vesivuotomahdollisuus on ilmeinen. Vuotoa ei pystytä ennakolta toteamaan ja pohjavesien laskun jälkeen tapahtuu koheesio, joka muuttaa materiaalin koostumusta ja pienentää sen tilavuutta maaperän kuivuessa. Talojen vajoamisen lisäksi vaurioituu myös maanalainen kunnallistekniikka.” Lehtitietojen mukaan Finlaysonin kirkko on jo hieman vajonnut. Kysyn, milloin luvanhaltija eli Tampereen kaupunki ryhtyy lupamääräyksen mukaisiin toimenpiteisiin? |

