Yle mainostamaan Suomea

Maanantai 28.9.2015 klo 21:27


Pitkin kesää Ylen televisiokanavilla näytetyt laadukkaat Norjaa esittelevät ohjelmat ovat herättäneet ihmettelemään, miksei Suomesta ole tehty vastaavalla tavalla suomalaista elämää, kulttuuria, historiaa ja luontoa käsitteleviä ohjelmia. Luontevin niitä tuottamaan olisi julkisella rahoituksella toimiva Yle, jolla on mittavat resurssit ja muun muassa 25 paikallistoimitusta eri puolilla Suomea.

Kyse ei olisi mistään nurkkapatriotismista vaan monipuolisesta ja positiivishenkisestä oman maan esiin nostamisesta, sen historian ja olojen tuntemuksen syventämisestä. Ylen julkisen palvelun ohjelmatoiminnanhan edellytetään muun muassa säilyttävän kotimaista kulttuuria ja edistävän kulttuurien vuorovaikutusta.

Suomea monipuolisesti esittävillä ohjelmilla olisi myös mahdollisuus tukea tällä hetkellä alamaissa olevaa talouskehitystä. Eri puolilla maatamme on esimerkiksi lukuisia näyttäviä luontokohteita sekä kiinnostavia harrastusmahdollisuuksia, tapahtumia ja ihmisiä. Niiden esittely kasvattaisi matkailua ja toisi piristystä paikalliselle elinkeinoelämälle.


Ylen olisikin syytä herätä ja lähteä voimallisesti mukaan Suomen nostotalkoisiin.

Aarne Raevaara

kaupunginvaltuutettu, Tampere

Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen -lehdessä 9/2015


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini