Miksi kaupunki tekee huonoja sopimuksia - tavara-asema

Kuntien päätöksenteko ei saa pohjautua yhden etukäteen sovitun ratkaisun mainostamiseen. Päätöksien taustana pitäisi olla eri vaihtoehtojen julkinen arviointi, ja järkevin hyväksyä. Se ei suinkaan viivästytä ratkaisua. Avoin menettely vähentää korruptiota ja säästää kustannuksia.

Tavara-asemalle esitettiin 2014 yhdyskuntalautakunnassa asemakaavan käsittelyn yhteydessä kolme vaihtoehtoa. Purkaminen oli halvin. Kalleimpana esitettiin tavara-aseman suojeleminen paikallaan. Siirtämisen kustannukset olivat kahden muun ratkaisun välissä.

Kyseenalaistin sekä tilatun konsultin että viranhaltijoiden laskelmat, joita käytettiin asemakaavaratkaisun eli tavara-aseman siirron perusteina. Jäin lautakunnassa yksin. Jo tuolloin oli vain kaksi järjellistä ratkaisua. Museoviranomaisen ja ELY:n esittämä suojelu paikallaan, tai mikäli aseman kiertävän Ratapihankadun välityskyky ei ole riittävä, purkaminen.

Tavara-aseman siirtäminen oli poliittisen kaupankäynnin tulos. Kustannukset ovat moninkertaisesti enemmän kuin asemakaavan hyväksymisen yhteydessä esitettiin.

Mielestäni viimeistään hankkeen toteuttamisen yhteydessä olisi kyseiset laskelmat pitänyt esittää päivitettynä. Noin 3 miljoonan siirtokustannukset ylittävät moninkertaisesti konsultin 2013 esittämän 550 000 euron kustannusarvion. Myös lautakunnassa päätöksenteon yhteydessä esitetty arvio, että siirretystä tavara-asemasta saisi myyntitilanteessa 3.6 miljoonaa, on kaukana nyt valtuustossa hyväksytystä 1 euron kauppasummasta.

Pyysin ennen asian käsittelyä 25.1.2021 valtuustossa apulaispormestarilta uutta arviota eri vaihtoehtojen kustannuksista. Valtuusto ei saanut vastausta.

Väitetyn taloudellisen tuoton lisäksi tavara-aseman siirtämiseksi on käytetty keppihevosena 2013 valtuustolle luovutettua 8 588 henkilön allekirjoittamaa vetoomusta. Toisin kuin Kansanliike säilyttämisen takana -kirjoituksessa (Aamulehti 27.1.2021) väitettään, vetoomuksessa toivottiin tavara-aseman suojelemista paikallaan. Ei siis suinkaan siirtämistä. Ihmettelen, miksi vastoin alan viranomaisten ja asiantuntijoiden arvioita siirtämisen perusteluissa on käytetty rakennussuojelua.

Puretun Morkun tontille oli ennen tavara-aseman siirtämistä laadittu vuonna 2017 kaavaluonnos, joka sisälsi 8-kerroksisen noin 4 500 k-m2 rakennuksen. Kortteli on mahdollista myös suhteuttaa luonnoksen jälkeen viereen rakennettuun 21-kerroksiseen Luminaryyn. Yksistään siirretyn tavara-aseman tarvitsemasta tontista kaupunki olisi saanut 4–10 miljoonaa ja ihmiset koteja aivan rautatieaseman vierestä.

Kilpailutuksessa luotu kytkös vähensi Ratapihankadun toisella puolella sijaitsevan toimitilakorttelin arvoa. Kyseisen Tampereen rautatieaseman vieressä sijaitsevan vajaan 12 000 k-m2 arvo olisi mahdollista testata vain avoimessa markkinatilanteessa. On väitetty, että rakennusoikeuden arvo ylittää 10 miljoonaa. Hyväksytty 6.5 miljoonan tarjous oli siis vain noin puolet markkinahinnasta. On vaikea arvioida nyt osana siirtohanketta konseptisuunnitelmassa annetun yksinoikeuden, Morkun puistoaukiolle esitetyn 12-kerroksisen rakennuksen, arvoa.

Tavara-aseman kustannukset Tampereen kaupungille eivät siis suinkaan jää siirron 3 miljoonaan, vaan nousevat jopa yli 20 miljoonaan. Nyt 1 eurolla myyty tavara-asema on Tampereen kallein rakennus. Miksi kaupunki tekee näin huonoja sopimuksia?

Aarne Raevaara, kaupunginvaltuutettu (PS)