Sähkö on peruspalvelu

Perjantai 16.12.2022 klo 19.53


Täysin kohtuuttomat sähkölaskut ovat kaatamassa monen suomalaisen talouden. Ei ole hyväksyttävää, että sähkön kaltainen peruspalvelu hinnoitellaan keinotekoisen kalliiksi. Valitettavasti maan hallitus ja Tampereella valtakoalitio ovat täysin kykenemättömiä tai haluttomia reagoimaan hätään.

Julkisuudessa on esitetty useita syitä ja perusteluja korkealle sähkön hinnalle. Tampereen valtuustossa jopa väitettiin, että Tampereella maksettavan kaupungin omistaman sähkölaitoksen sähkön hinta on päätetty Moskovassa. Olen asiasta eri mieltä. Röyhkeydelläkin on rajansa.

Sähkömarkkinalain mukaan esimerkiksi Tampereen kaupungin sähkölaitos on velvollinen myymään sähköä kohtuullisella hinnalla kaupungin alueella. Tein 29.8. aloitteen, että Tampereen sähkölaitos myy lain mahdollistamalla tavalla oman tuotantonsa sähköpörssin sijaan suoraan kohtuullisella katteella tamperelaisille ja tarjoaa sähkömarkkinalain mukaisia kohtuullisia perussähkösopimuksia.

Tampereen sähkölaitoksen vuoden 2021 oma tuotanto 605,3 GWh tarkoittaa jokaista tamperelaista asuntoa kohti keskimäärin 4485 KWh. Aamulehden (26.8.2022) mukaan kerrostaloasunnoissa kulutetaan keskimäärin 2500 kWh vuodessa. Asuntokannan mukaisesti laskien Tampereen sähkölaitoksen oma tuotanto kattaisi parhaimmillaan lähes kokonaan asukkaiden tarvitseman sähkön.

Valtion valmistelema sähkölaitoksien ylimääräisistä voitoista kerättävä vero eli niin kutsuttu windfall-vero on tarkoitettu kannusteeksi esittämälleni Kokkolan mallille. Mielestäni sen toteuttamista ei saa estää huonoilla sähkösopimuksilla. On siirryttävä takaisin perinteisen hyvinvointiyhteiskunnan malliin. Sähkö, vesi ja lämpö sekä niiden siirtoverkot ovat peruspalveluja – ei keinotekoisen pörssispekulaation kohteita.

Tampereen sähkölaitoksen osalta ratkaisu on täysin Tampereen valtuuston käsissä. Koko Suomen osalta tarvittaisiin välittömästi hallituksen toimia suomalaisten sähkökonkurssin torjumiseksi.

Aarne Raevaara

kaupunginvaltuutettu (ps)

Kirjoitus on ilmestynyt Aamulehdessä 16.12.2022


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini