Tampereen ongelmia ovat jähmettävä tilaaja-tuottajamalli ja virkamiesvetoisuus. Tilanne ei parane liitoksilla eikä hallintoa paisuttamalla.
Suomessa on tällä hetkellä valmisteilla merkittäviä rakenteellisia muutoksia. Ne ratkaisevat tulevien vuosikymmenten julkiset palvelut, palveluiden ja rahoituksen kohtaamisen sekä kuntien tehtävät ja hallinnon tasot.
Selvitysmies Rauno Saari on esittänyt Tampereen kaupunkiseudulle valittavaksi kahta vaihtoehtoa, yhden kunnan mallia tai seutukaupunkimallia.
Yhden kunnan malli tarkoittaisi kahdeksan kunnan liittämistä yhteen. Sen toteuttaminen edellyttäisi pakkolain käyttämistä. Pakkoliitos saattaisi olla tarkoituksenmukainen, jos kunta ei mitenkään kykene selviytymään tehtävistään.
Tampereen kasvavan kaupunkiseudun toiminnallisesti ja taloudellisesti hyvin pärjäävien kehyskuntien kohdalla pakkoliitoksille ei ole tarvetta. Vaihtoehto on jo tyrmätty ympäristökunnissa.
Toisena Saaren vaihtoehtona esiintyvä seutukaupunkimalli taas perustuisi kaksitasoiseen hallintoon. Se muodostuisi seutukaupungista ja palvelukunnista, joita olisi 12–13. Tampereen nykyinen alue jaettaisiin kuuteen palvelukuntaan. Käytännössä seutukaupungilla ja kaikilla palvelukunnilla olisi oma valtuusto, hallinto, pormestarit ja heidän alaisuudessa kansliapäälliköt/viranhaltijajohtajat.
Perusmallissa seutukaupunki vastaisi verotulojen keräämisestä sekä muun muassa koko aluetta koskevista laajemmista maankäytön, asumisen ja liikenteen hankkeista, elinkeinopolitiikasta ja palveluiden järjestämisestä. Seutukaupunki toimisi yhtenä konsernina ja vastaisi konserniohjauksesta sekä kaupungin edunvalvonnasta.
Palvelukunnissa huolehdittaisiin lähipalveluista, lupa-asioista ja paikallisista kehittämistehtävistä sekä edistettäisiin kuntalaisten osallistumista päätöksentekoon. Palvelukuntien tehtävänä olisi myös identiteettitehtävän hoitaminen.
Seutukaupunkimalli herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Mikä ongelma ratkeaa uudella hallintohimmelillä sekä paisuttamalla byrokratiaa ja hallintoa?
Aamulehdessä (19.2.) jaettiin jo uusien pormestarien paikkoja. Varmasti myös muutkin uudet korkeat hallintovirat täyttyisivät. Mutta onko Tampereen tai ympäryskuntien ongelmana ollut hallintovirkojen liian pieni määrä?
Tampereella on jo nykyisin ongelmana yksikerroksisen kuntarakenteen hallintokoneiston vaikutusvallan suhteeton kasvaminen. Seutukaupunkimallissa valta katoaisi merkittävissä ratkaisuissa täysin tavallisten tamperelaisten peruskuntalaisten ulottumattomiin.
Selvitysmies Saaren esittämien pakkolailla toteutettavien lisäksi on kolmaskin vaihtoehto: peruskunnat jatkavat itsenäisinä.
Jos kunta katsoo tarpeelliseksi liittyä toiseen kuntaan, sen on voitava tehdä se oman harkintansa tuloksena. Kuntien yhteistyö onnistuu vain silloin kun pelaamme avoimin kortein ja ennustettavilla pelisäännöillä.
Ei ole mitään tarvetta muuttaa perustuslaissa turvattua kunnallista itsehallintoa. Yhteistyötä tarvitaan erityisesti silloin, kun jonkin palvelun tuottamiseen tarvitaan peruskuntaa laajempi alue. Sote-palvelut on mahdollista toteuttaa myös ilman pakkoliitoksia, jos niin halutaan.
Tampereen perussuomalainen valtuustoryhmä ei ole pakkoliitoksiin painostavan politiikan kannalla. Vahvemman osapuolen ehdoilla tapahtuva sanelupolitiikka ei ole nykypäivää.
Hallinnon pitäisi olla väline, ei itsetarkoitus. Käsitykset, että isommat kunnat tuottaisivat palvelut paremmin tai parantaisivat alueen elinvoimaa, perustuvat luuloon. Selvitykset ja tutkimukset osoittavat päinvastaista.
Mikäli esimerkiksi Pirkkala järjestäisi sote-palvelut Tampereen kustannuksilla, ne maksaisivat 11 miljoonaa enemmän vuodessa eli 3 kunnallisveroprosenttia. Joustava ja ketterä kunta pystyy tuottamaan palvelut tehokkaammin ja huomioimaan asukkaiden ja yrittäjien tarpeet paremmin kuin raskaalla byrokratialla toimiva kunta.
Rakenteistakin johtuen Tampereen menot nousevat tänä vuonna reilusti yli 100 miljoonaa eli yli 3 kunnallisveroprosenttia korkeammaksi kuin tulot. Tampereen ongelmana on moninkertainen hallinto, sen jähmettävä tilaaja-tuottajamalli sekä virkamiesvetoisuus. Ongelma ei ratkea paisuttamalla hallintoa entisestään.
Tampereella on keskityttävä toimivien palvelujen järjestämiseen kaupunkilaisille. Ilman kerskainvestointeja ja moninkertaista hallintoa Tampere selviää tehtävistään.
Tampereen kaupunkiseudulla on isoja haasteita, joiden hoitaminen onnistuu itsenäisten kuntien välisellä yhteistyöllä. Seudullisen yhteistyön kehittämiseksi on paljon tehtävää. On kuunneltava naapuria paremmin, sekä luotava yhteisiä hankkeita, joihin kaikki voivat positiivisesti sitoutua.
Näyttävät esiintymiset ja korkealentoiset puheet eivät auta, kun varsinaiset asiat eivät edisty.
Kirjoitus on ilmestynyt Aamulehden Puheenaiheena 6.3.2014
