Elinvoimainen Tampereen kaupunkiseutuTiistai 8.4.2014 klo 0.08 Selvitysmies Rauno Saaren Elinvoimainen Tampereen kaupunkiseutu – tulevaisuuden vaihtoehdot vaikutuksineen – kuntaselvitys käsitellään alueen kuntien valtuustoissa huhtikuun puolivälissä.
Tampereella valtakoalitio eli kokoomus, sdp, vihreät ja vasemmistoliitto ovat kannattaneet pakkoliitosmallia, nyt mahdollisesti selkeintä pakkoliitosmallia eli yhden kunnan mallia. Perussuomalaisten ja keskustan esityksestä huolimatta Tampereen valtakoalitio eli kokoomus, sdp, vihreät ja vasemmistoliitto piti kaupunginhallituksessa 17.3. huolen, että pakoteuhka säilyi kaupungin kuntarakennelakiin antamassa lausunnossa. Tampereen valtakoalition asenne hyvin menestyvien kuntien pakkoliittämiseen on kestämätön, koska Tampereen kaupunkiseutu tarvitsisi pikemminkin laajempaa ja tiivistyvää yhteistyötä muun muassa sote-palvelujen tuottamiseksi. Valtakunnan tasolla ovat hallitus- ja oppositiopuolueet sopineet, että Suomessa toteutetaan perusteellinen sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus. Maakuntatasolla Pirkanmaalla Tampereen valtakoalitio kokee tarvitsevansa pakkolakia naapurikuntien ylitse kävelemiseen. Sote-uudistuksen yhteydessä Tampereen kaupungin tilaaja-tuottajamalli tulisi tältä osin tarpeettomaksi. Tampereen talous on muutenkin mahdollista rakentaa terveelle pohjalle luopumalla kerskainvestoinneista ja karsimalla laajemminkin hallintoa. Siten Tampereen on mahdollista menestyä ilman pakkoliitoksia. On toivottavaa, että muiden Tampereen kaupunkiseudun kuntien valtuustot arvostavat enemmän toimivaa ja tiivistyvää yhteistyötä. Meillä olisi nyt mahdollisuus yhteistyöllä löytää tehokkaita sote-palvelujen tuottamismalleja. Samalla voisimme tasapainottaa julkista taloutta. Pirkanmaan lisäksi myös Tampere tarvitsee sitä. |

