Tavara-aseman siirto olisi kallista ja järjetöntä

Tiistai 16.6.2015 klo 11.09


Tampereen kaupunginvaltuustossa käsitellään 15.6. Ratapihankadun asemakaavaehdotusta. Samalla ratkaistaan Bruno Granholmin vuonna 1905 suunnitteleman tavara-aseman kohtalo. 4,2 miljoonan kilon painoinen tiilirakennus esitetään nostettavan 1.3 metriä ja siirrettävän reilut 20 metriä seuraintalon Morkun paikalle. Tavara-aseman siirtäminen ja peruskorjaaminen maksaisivat Tampereen kaupungille lähes 5 miljoonaa.

Suunnitelma on järjetön. On mahdollista löytää ratkaisu, jossa Ratapihankatu linjataan toimivaksi ja tavara-asema sekä Morkku säilyvät.

Paikallaan säilyvä tavara-asema voisi muodostaa yhdessä viereisen seuraintalo Morkun ja rautatieläisten asuinrakennuksen kanssa osan valtakunnallisesti merkittäväksi arvioitua rautatieaseman kulttuuriympäristöä kulttuuritoimintojen alueena. Rongankadun alikulkutunnelilla keskustaan ja Tammelaan yhdistettynä siitä on mahdollista kehittää uusi yrityspohjainen kaupunkitilallinen menestyskohde.

Kaupungin taloudellinen tilanne on erittäin huono. Tarvitsemme vetovoimaisia kohteita, jotka lisäävät toimeliaisuutta ja mahdollisuuksia, mutta eivät aiheuta kustannuksia veronmaksajille. Sen jälkeen kun valtio on luovuttanut tavara-aseman kaupungille, sen voisi luovuttaa parhaimman tarjouksen tehneelle toimijalle korjausvelvoitteella.

Tampereen kaupungin ei kannata maksaa lähes 5 miljoonaa mahdollisuuksien hävittämisestä ja kokonaisuuden tuhoamisesta.

Asemakaavaehdotuksessa on myös muita ongelmia. Mikäli ehdotus toteutuu esitetyllä tavalla ja Tampereen rautatieaseman ratapiha-alue puolitetaan, ruuhkaiselle asemalle ei tulevaisuudessa voida rakentaa yhtään uutta laituria tai kiskoparia. Mahdollisuudet kehittää paikallisjunaliikennettä heikkenisivät.

Kirjoitus on julkaistu 15.6.2015 Aamulehdessä

Avainsanat: tavara-asema


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini