Laitetaanko keltaliivit päälle

Sunnuntai 16.12.2018 klo 12.03


Tuttavani kysyi viikolla, koska Tampereella laitetaan keltaliivit päälle. Tämän keskustassa toimivan yrittäjän leipä uhkaa loppua autojen pysäköintimaksujen korottamiseen. Kyse olisi viimeisestä niitistä.

Ranskassa osana ilmastopolitiikkaa suunniteltu dieselveron korotuspäätös oli suurelle, yhteiskunnallisessa keskustelussa hiljaiselle väestönosalle ”viimeinen niitti”. Maailmaa syleilevien hankkeiden sijaan keltaliivit yrittävät selviytyä arkipäivän elämässään.

Jopa 125 000 ranskalaista osallistui viime viikonloppuna mahdollisesti laajimpiin protesteihin vuoden 1934 mellakoiden jälkeen. Liikettä ei ole organisoitu, se ei ole poliittinen. Kysymys on oikeudenmukaisuudesta sekä myös pettymyksestä politiikkaan.

Joulukuun alussa tehdyn kyselyn mukaan ranskalaisista 72 prosenttia tukee keltaisten liivien liikettä. Arkielämän haasteissa kamppaileville ihmisille eliitin viesti lisäuhrautumisesta maailman pelastamiseksi ei ole enää uskottava.

He eivät ole yksin. Edustuksellisen järjestelmän uskottavuus horjuu myös Suomessa.

Eduskuntavaaleissa äänestämättä jättäneistä noin puolet kertoi syyksi epäluottamuksen poliitikkoja ja politiikkaa kohtaan. Suurin epäluulo äänestämiseen on henkilöillä, jotka kärsivät eniten harjoitetusta politiikasta.

Vaalien lähestyessä äänestäjille lupaillaan taas vaikka mitä. Puolueet tilaavat tutkimuksia äänestäjien arvojen muutoksista. Niiden pohjalta ostetaan mainostoimistoilta vaalien iskulauseet. Vaalien jälkeen sekä lupaukset että äänestäjät unohdetaan.

Ilman äänestäjille annettua tosiasiallista mahdollisuutta vaikuttaa asioihin, edustuksellisuus kuihtuu hallinnoksi. Koneisto toimii vallankäyttäjien ehdoilla. Päätökset näyttävät välttämättömiltä. Vaihtoehdot huutavat poissaolollaan. Ne ilmestyvät kadulle.

Protestiksi tarkoitettu nukkuminen vaaleissa ei ole ratkaisu. Se vain varmistaa, että vanha meno jatkuu.

Ymmärrän tuttavani viestin keltaliiveistä. Lupasin viedä sitä eteenpäin. Samankaltaisia viestejä lastensuojelusta, koulutuksesta, hoitoon pääsystä, vanhusten hoidosta saan jatkuvasti. Vaikka moni on niin kokenut, kysymys ei ole yksittäisistä tapauksista. Tampere on vuosia vaikeuttanut asukkaiden arkea. Kaupunkilaisten mielipiteille ei ole annettu mitään painoarvoa. Kaupunkia on velkaannutettu rajusti toinen toistaan mielikuvituksellisemmilla hankkeilla. Niihin löytyy rahaa, asukkaille tärkeisiin palveluihin ei.

Näin emme voi jatkaa.

Aarne Raevaara
VaihtoehtoTampere -valtuustoryhmän puheenjohtaja

Kirjoitus on julkaistu Tamperelaisessa 15.12.2018


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini