Sähkölaitoksen myynti nostaisi tamperelaisten asumiskuluja

Lauantai 31.10.2015 klo 14.21

Tampereen Sähkölaitoksen yhtiöittämisen yhteydessä vuonna 2008 kaupunginvaltuusto teki päätöksen, että energialiiketoimintoja ei myydä eikä myyntiä ryhdytä edes valmistelemaan ilman valtuuston päätöstä. Valtuusto kumosi pormestarikoalition johdolla 19. lokakuuta kyseisen linjauksen.

Valtuuston päätös Tampereen Sähkölaitos Oy:n omistajalinjauksen muuttamisesta on kestämätön, siksi jätin asiasta eriävän mielipiteen.

Sähkölaitos on kannattava ja vakavarainen yhtiö. Se maksaa vuosittain 30 prosenttia tuloksestaan osinkoa kaupungille. Kysymys on isoista rahoista, viime vuonna tulosta tuli 14 miljoonaa.

Sähkölaitoksella tytäryhtiöineen on käytännössä sekä sähkön että kaukolämmön siirrossa monopoliasema. Koko kaupungin kattavalle sähkön siirtoverkolle ja kaukolämpöverkolle, jonka piirissä on noin 5 500 rakennusta ja 200 000 asukasta, löytyy varmasti ostaja.

Kaupunki saisi kohtuullisen summan sähkölaitoksesta, mutta myynti näkyisi välittömästi kaikkien tamperelaisten asumiskustannuksien nousuna. Yksityisessä omistuksessa monopoleilla kerätään maksimivoitto.

Kuntien sähkölaitoksien yksityistämiset ovat osoittautuneet lyhytjänteisiksi ratkaisuiksi.

Kaupungin ydintoimintoihin kuuluu varmistaa asukkaiden perustarpeet, kuten sähkö ja lämpö. Julkinen omistus takaa niiden kohtuullisen hinnan ja toimintavarmuuden. Sähkölaitos hinnoittelee myös sähkönsiirron huomattavasti yksityisiä toimijoita halvemmalla.

Kaupungin yli sata vuotta omistamalla sähkölaitoksella on myös Tampereen vetovoimalle tärkeä merkitys. Sähkölaitosta on voitu kaupungin omistajaohjauksessa kehittää yksityisen voiton maksimoimisen sijaan ympäristöystävälliseksi ja työllistävien kotimaisten vaihtoehtojen toteuttajaksi. Sähkölaitos ei ole lähtenyt Rosatomin Hanhikiven hankkeeseen mukaan. Uusiutuvien energialähteiden osuus on kasvanut. Hervantaan nousee pirkanmaalaisella puuhakkeella toimiva lämpölaitos.

Tampereella valtaa käyttävällä pormestarikoalitiolla on iso ongelma. Kaupunki on voinut elää muutaman vuoden yli tulojen sähkölaitoksesta 2013 siirretyllä 280 miljoonalla. Reilusti yli tavoitekustannuksien maksava Rantaväylän tunneli on kuitenkin syönyt kaupungin kassan tyhjiin, ja samaan aikaan suunnitellaan ratikkaa, oikorataa, järjestelyratapihan siirtoa, kansi ja keskusareenaa, maauimalaa sekä uuden jätevesipuhdistamon rakentamista.

Vuonna 2016 kaupunki joutuu nostamaan ainakin yli 110 miljoonaa uuttaa velkaa. Rahat eivät riitä, mutta siitä huolimatta valtakoalitio polttaa ”sulle − mulle” -politiikallaan vuosittain satoja miljoonia täysin turhiin investointeihin. Hankkeiden priorisointi poistaisi sähkölaitoksen myyntitarpeen. Tamperelaisilla ei ole varaa nykymenoon.

Kirjoitus on julkaistu 29.10.2015 Aamulehdessä

1 kommentti .

Jätteenkuljetuksen keskitetty kilpailutus vähentää tarjontaa

Torstai 22.10.2015 klo 14.56

Jätehuoltoviranomaisena Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n alueella toimiva jätehuoltojaosto hylkäsi 30. syyskuuta yhdeksän kunnan (Lempäälän, Mänttä-Vilppulan, Parkanon, Pälkäneen, Ruoveden, Sastamalan, Vesilahden, Virtojen ja Ylöjärven) hakemukset säilyttää yrittäjävetoinen, kiinteistönhaltijan sopimusperusteinen sako- ja umpikaivolietteen kuljetusjärjestelmä. Vain Nokian hakemus hyväksyttiin.

Kyseiset kunnat olivat tyytymättömiä jätehuoltojaoston kevään 2013 päätökseen siirtymisestä uuteen kunnan eli käytännössä Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n järjestämään kuljetusjärjestelmään.

Kunnat olivat arvioineet toimivan järjestelmän kehittämistarpeet päätyen siihen, että jätelain 37.1 § edellytykset täyttyvät kattavasti ja luotettavasti, kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin nykyisessä sopimusperusteisessa kiinteistöhaltijan järjestämässä kuljetuksessa. Paikallistuntemukseen pohjautuvat arviot oli valmisteltu virkavastuulla kuntien luottamuselimissä. Olisin halunnut, että niiden rinnalla olisi tarkasteltu myös uusi kunnan järjestämä kuljetus. Näin siksi, että eduskuntakäsittelyn yhteydessä lakia muutettiin eli vaatimukset ovat yhdenmukaiset sekä kunnan että kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa.

Esitin jaostossa hakemuksien suoran hylkäämisen sijaan jokaisen kunnan hakemuksen palauttamista takaisin uudelleen valmisteluun. Siten olisimme voineet arvioida kuntakohtaisesti kummankin jätteenkuljetustavan hyödyt ja haitat sekä sen, kumpi niistä täyttää paremmin jätelain laatuvaatimukset. Esityslistan painotetut tekstiosuudet olisi palautuksen yhteydessä voitu muuttaa hyväksytyn lain mukaisiksi. Kukaan ei kannattanut esitystäni. Jätin päätökseen eriävän mielipiteen.

On täysin mahdollista, että nyt valittu kunnan järjestämä jätteenkuljetus ei täytä jätelaissa mainittuja edellytyksiä. Uudessa mallissa Pirkanmaan Jätehuolto Oy valitsee ja jakaa alueet jätteenkuljetusyrittäjille. Kaivojen tyhjennykset ja ajot tilataan alueen ainoaksi jätteenkuljettajaksi valitulta yrittäjältä Pirkanmaan Jätehuolto Oy:ltä.  Jätehuoltoyhtiön keskitetty kilpailutus vähentää tarjontaa alueella, jolloin kattavuus ja luotettavuus kärsivät.

Asiakkaan näkökulmasta monopolit ovat haitallisia. Jo saapuneissa palautteissa väite, että kilpailun katoaminen alentaisi kuljetusten hintaa, on asettunut kyseenalaiseksi. Mahdollisuus vaihtaa kuljetusyrittäjää takaisi myös lain edellyttämän palvelun laadun. Tätä mahdollisuutta ei asiakkaalla ole kunnan keskitetyssä järjestelmässä.

Palvelun pitäisi vastata kysyntään. Kaivojen tyhjennystarve vaihtelee useista vuosista muutamiin ruuhkapäiviin. Asukas ainoana pystyy ennakoimaan tyhjennystarpeen. Kiinteistönhaltijan järjestämässä mallissa tyhjennys on ollut mahdollista tilata huomioiden paikalliset olosuhteet, kuten teiden kunto. Sen on saanut asukkaalle sopivana ajankohtana. Nykyinen järjestelmä on myös edistänyt jätehuollon yleistä toimivuutta ja tukenut sen alueellista kehittämistä. Kun lisäksi alueelliset lietteen vastaanottoasemat ovat toimineet hyvin, ei toimivaa nykykäytäntöä ole kuntien käsityksen mukaan syytä muuttaa.

Kuntien lisäksi sekä suuret valtakunnalliset jätteenkuljetusyritykset että pienet paikalliset yrittäjät ovat toivoneet nykyisen kiinteistön haltijan järjestämän jätteenkuljetuksen jatkuvan. Sen hyödyiksi nähdään kustannustehokkuus, toimiva valvonta, palveluiden monipuolisuus ja asiakaslähtöisyys.

Keskitetyn monopolijärjestelmän seurauksena työpaikat ja toimeentulomahdollisuudet vähenisivät maakunnasta. Haja-asutuksen kustannuksia ei pidä tällä tavoin hallinnollisesti lisätä eikä mahdollisuuksia entisestään kaventaa. Suurin osa alan yrittäjistä ei voisi jatkaa. Maanviljelyn sivuelinkeinoista kaivojen tyhjennys ja lietekuljetus poistuisi.

Uuden jätelain vaatimat muutokset, kuten tarvittavien tietojen rekisteröinti, on mahdollista toteuttaa täydentämällä nykyistä järjestelmää. Ei ole mitään tarvetta luopua kiinteistöhaltijan järjestämästä kuljetuksesta.

Aarne Raevaara

Tampereen seudun alueellisen jätehuoltojaoston jäsen

Kommentoi kirjoitusta.

Yle mainostamaan Suomea

Maanantai 28.9.2015 klo 21.27

Pitkin kesää Ylen televisiokanavilla näytetyt laadukkaat Norjaa esittelevät ohjelmat ovat herättäneet ihmettelemään, miksei Suomesta ole tehty vastaavalla tavalla suomalaista elämää, kulttuuria, historiaa ja luontoa käsitteleviä ohjelmia. Luontevin niitä tuottamaan olisi julkisella rahoituksella toimiva Yle, jolla on mittavat resurssit ja muun muassa 25 paikallistoimitusta eri puolilla Suomea.

Kyse ei olisi mistään nurkkapatriotismista vaan monipuolisesta ja positiivishenkisestä oman maan esiin nostamisesta, sen historian ja olojen tuntemuksen syventämisestä. Ylen julkisen palvelun ohjelmatoiminnanhan edellytetään muun muassa säilyttävän kotimaista kulttuuria ja edistävän kulttuurien vuorovaikutusta.

Suomea monipuolisesti esittävillä ohjelmilla olisi myös mahdollisuus tukea tällä hetkellä alamaissa olevaa talouskehitystä. Eri puolilla maatamme on esimerkiksi lukuisia näyttäviä luontokohteita sekä kiinnostavia harrastusmahdollisuuksia, tapahtumia ja ihmisiä. Niiden esittely kasvattaisi matkailua ja toisi piristystä paikalliselle elinkeinoelämälle.


Ylen olisikin syytä herätä ja lähteä voimallisesti mukaan Suomen nostotalkoisiin.

Aarne Raevaara

kaupunginvaltuutettu, Tampere

Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen -lehdessä 9/2015

Kommentoi kirjoitusta.

Eriävä melipide KV 15.6.2015 Asemakaava nro 8330. Ratapihankatu välillä Itsenäisyydenkatu - Ainonkatu

Tiistai 16.6.2015 klo 11.13

Eriävä mielipide KV 15.6.2015 § 140 Asemakaava nro 8330. Ratapihankatu välillä Itsenäisyydenkatu – Ainonkatu, XV-272, XVI-275-13, XVI-273-5, rautatie- ja katualuetta

 

Bruno Granholmin vuonna 1905 suunnitteleman teräsbetonirakentamisen historian kannalta merkittävän tavara-aseman purkaminen paikaltaan sekä seuraintalon Morkun purkaminen alueelle sopimattoman tielinjauksien takia on, huomioiden Pirkanmaan maakuntamuseon lausunnot sekä muiden mukana lähes 9 000 allekirjoitusta sisältäneen adressin, vastuuton ja kaupungin kulttuuriympäristöjä laajemminkin vähättelevä päätös.

Kyseinen alue, joka kytkeytyy osaksi valtakunnallisesti merkittäväksi arvioitua rautatieaseman kulttuuriympäristöä kulttuuritoimintojen aluetta, on kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuinen osa Tamperetta ja Suomen rautatiehistoriaa.

Esitetty tavara-aseman siirtosuunnitelma korjauksineen on huomattavan kallis, mahdollisesti riskialtis sekä rakennuksen erityiset arvot tuhoava hanke.

Tampereen rautatieaseman rautatiealueella pitäisi säilyttää kiskopohjaisen joukkoliikenteen kehittämisen edellyttämät varaukset ja mahdollisuudet. Ratapiha-alueen puolittaminen niin, että sinne mahtuisi maksimissaan 7 laituria ja yksi ohiajoraide rajoittaisi kohtuuttomasti muiden mukana maakunnallisesti tärkeän kiskopohjaisen joukkoliikenteen (lähijuna) kehittämistä.

Löytyy ratkaisu, jossa tavara-asema ja Morkku säilyvät, Ratapihankatu linjataan toimivaksi ja junaliikennettä on mahdollista kehittää.

 

Aluetta olisi pitänyt kehittää kokonaisvaltaisesti osana Tammela-hanketta.

 

Alueelle olisi pitänyt järjestää arkkitehtuuriohjelman mukaisesti arkkitehtuurikilpailu.

 

Tampereella 15.6.2015

 

Aarne Raevaara

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tavara-asema

Tavara-aseman siirto olisi kallista ja järjetöntä

Tiistai 16.6.2015 klo 11.09

Tampereen kaupunginvaltuustossa käsitellään 15.6. Ratapihankadun asemakaavaehdotusta. Samalla ratkaistaan Bruno Granholmin vuonna 1905 suunnitteleman tavara-aseman kohtalo. 4,2 miljoonan kilon painoinen tiilirakennus esitetään nostettavan 1.3 metriä ja siirrettävän reilut 20 metriä seuraintalon Morkun paikalle. Tavara-aseman siirtäminen ja peruskorjaaminen maksaisivat Tampereen kaupungille lähes 5 miljoonaa.

Suunnitelma on järjetön. On mahdollista löytää ratkaisu, jossa Ratapihankatu linjataan toimivaksi ja tavara-asema sekä Morkku säilyvät.

Paikallaan säilyvä tavara-asema voisi muodostaa yhdessä viereisen seuraintalo Morkun ja rautatieläisten asuinrakennuksen kanssa osan valtakunnallisesti merkittäväksi arvioitua rautatieaseman kulttuuriympäristöä kulttuuritoimintojen alueena. Rongankadun alikulkutunnelilla keskustaan ja Tammelaan yhdistettynä siitä on mahdollista kehittää uusi yrityspohjainen kaupunkitilallinen menestyskohde.

Kaupungin taloudellinen tilanne on erittäin huono. Tarvitsemme vetovoimaisia kohteita, jotka lisäävät toimeliaisuutta ja mahdollisuuksia, mutta eivät aiheuta kustannuksia veronmaksajille. Sen jälkeen kun valtio on luovuttanut tavara-aseman kaupungille, sen voisi luovuttaa parhaimman tarjouksen tehneelle toimijalle korjausvelvoitteella.

Tampereen kaupungin ei kannata maksaa lähes 5 miljoonaa mahdollisuuksien hävittämisestä ja kokonaisuuden tuhoamisesta.

Asemakaavaehdotuksessa on myös muita ongelmia. Mikäli ehdotus toteutuu esitetyllä tavalla ja Tampereen rautatieaseman ratapiha-alue puolitetaan, ruuhkaiselle asemalle ei tulevaisuudessa voida rakentaa yhtään uutta laituria tai kiskoparia. Mahdollisuudet kehittää paikallisjunaliikennettä heikkenisivät.

Kirjoitus on julkaistu 15.6.2015 Aamulehdessä

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tavara-asema

Eriävä mielipide YLA 28.4.2015 § 118 Hämeenkadun kokeilu

Keskiviikko 6.5.2015 klo 13.01

Eriävä mielipide YLA 28.4.2015 § 118 Hämeenkadun itäpään elävöittämistä koskeva kokeilu välillä Koskikatu – Rautatienkatu

Hämeenkadun itäpään sulkeminen yksityisautoilulta kokeilumielessä on osoittautunut epäonnistuneeksi. Kokeilusta on jo saatu riittävät tiedot.

En kannata asian antamista tiedoksi yhdyskuntalautakunnalle. Esitän luopumista sekä elävöittämistä koskevasta kokeilusta että kokeiluluonteisesta joukkoliikennekatu (YLA 3.12.2013) katusuunnitelmasta, ja kyseisen kokeilun välitöntä lopettamista.

Elävöittämiskokeilussa ei ole huomioitu riittävästi kaikkia liikkumismuotoja. Kävelijöiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta ei ole huomioitu.

Alkoholin anniskelupaikkojen lisääminen kaupungin pääväylälle ei ole hyväksyttävä tavoite.

Keskeinen osa Tampereen keskusta-aluetta on jo nyt näivettynyt. Joukkoliikennekatu- ja elävöittämiskokeilut eivät ole vastanneet pormestariohjelman tavoitteita: ”viihtyisä, houkutteleva ja liiketoiminnallinen” keskusta.

Joukkoliikennekatukokeilu on vaikeuttanut merkittävästi useiden Hämeenkadun itäpään alueen yrittäjien liiketoimintaa. Työttömyysasteen noustessa kohti 20 % ja yleisen taloustilanteen heikennyttyä entisestäänkin kaupungin tulee parantaa yrittäjien asemaa eikä suinkaan sitä erikseen heikentää. Jo nyt on nähtävissä, että osa keskustan asiakasvirrasta on siirtynyt asioimaan muualle, todennäköisesti jopa lähikuntien puolelle.

Kokeilun valmistelussa ei selvitetty vaihtoehtoisia kulkureittejä. Seurauksena on ollut täydellinen liikenteellinen sekavuus. Itäsuunnasta tuleva liikenne on ohjattu ahtaille, osin yksisuuntaisille kaduille. Esimerkiksi liittymän sulkeminen Tuomiokirkonkadulta Hämeenkadulle on aiheuttanut liikenteellisen umpikujan, jossa on kasvanut onnettomuusriski. Satakunnankadun ruuhkauttaminen hidastaa työmatkaliikennettä ja on uhka pelastuslaitoksen kiireelliselle toiminnalle.

Koska kyse on joka tapauksessa väliaikaiseksi jäävästä kokeilusta, on nykyisessä taloustilanteessa tarkoituksenmukaista säästää nyt kustannusarviossa esitetyt 70 000 euroa parempiin tarkoituksiin. Hämeenkatua koskevat päätökset tulee tehdä osana Tampereen joukkoliikennejärjestelyjen kokonaisratkaisua.

Tampereella 28.4.2015

 

Aarne Raevaara                                                           

Yhdyskuntalautakunnan jäsen                                          

Olen mielipiteeni lähettänyt ensimmäisen kerran 14.4.2015 yhdyskuntalautakunnan jäsenille. Liitin sen lopulta 28.4. pidetyn lautakunnan kokouksen pöytäkirjaan

Kommentoi kirjoitusta.

Hämeenkatu kertoo: Tampereen malli ei toimi

Keskiviikko 6.5.2015 klo 12.54

Kiistely Hämeenkadusta kuvaa Tampereen valtakoalition päätöksentekomallia. Hankkeita ajetaan ylimalkaiseen pormestariohjelmaan vedoten. Tamperelainen malli näyttää vastuullisen päätöksenteon sijaan olevan vatvomista.

Kokoomuksen, vihreiden, sosiaalidemokraattien ja vasemmistoliiton muodostaman valtakoalition puolueilla ei ole yhteisiä arvoja ja tavoitteita, vain pormestarisopimukseen kirjattu ylimalkainen ”jokaiselle jotakin” -listaus.

Ilman pormestarisopimusta ei liikennettä ja yritystoimintaa vaikeuttavaa Hämeenkadun itäpään kokeilua olisi aloitettu. Kadun sulkemiselle yksityisautoilta ei ole ollut mitään liikenteellistä tarvetta. Ainoa syy on ratikkahanke.

Hämeenkadun itäpään elävöittämiskokeilu annettiin 28.4. tiedoksi Tampereen yhdyskuntalautakunnalle. Esitys ei ollut hyväksyttävä. Siinä jalankulkijat ja pyöräilijät liikkuisivat edelleen sekaisin nykyisen levyisellä jalkakäytävällä. Niin sanottu elävöittäminen rakentui lähinnä kadun reunakaistoille sijoittuvista anniskelupaikoista.

Esitin asian palauttamista takaisin uudelleen valmisteluun niin, että voisimme lautakunnassa päättää koko joukkoliikennekatukokeilun välittömästä lopettamisesta ja kadun avaamisesta taas normaaliin liikennekäyttöön. Valitettavasti vain keskustan edustaja kannatti ehdotustani. Kokeilu saa siis jatkua.

Hämeenkatu on keskustan pääväylä ja koko kaupungin käyntikortti. Toimiva liikenne ja vireä, monipuolinen yritystoiminta ovat sen parasta elävöittämistä. Eri liikkumismuotojen vastakkainasettelu on keinotekoinen.

Hämeenkadun kokeilu on vaikeuttanut merkittävästi useiden yrittäjien liiketoimintaa. Työttömyysasteen noustessa kohti 20 prosenttia ja yleisen taloustilanteen heikennyttyä entisestäänkin kaupungin tulee parantaa yrittäjien asemaa eikä suinkaan sitä erikseen heikentää.

Siltä osin kuin kaupungin keskusta tarvitsee lisäelävöittämistä, löytyy tilaa esimerkiksi Keskustorilta ja Kuninkaankadun kävelyosuudelta. Myös Näsinkalliolta Eteläpuistoon ulottuvan Hämeenpuiston käyttöä voidaan tehostaa.

Hämeenkadun elävöittämiskokeilun osalta pormestari Anna-Kaisa Ikonen on tuonut esiin mahdollisuuden, että kaupunginhallitus käyttäisi asiassa otto-oikeutta. Onkin kiinnostavaa nähdä, runnotaanko kokeilu väkisin läpi.

Tampereen nykyisen toimintamallin ongelmat on tärkeää nostaa keskustelun kohteeksi, sillä mallia ollaan parhaillaan muuttamassa.

Kirjoittaja on ps-ryhmän puheenjohtaja Tampereen valtuustossa.

 

Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä Vierailijana 5.5.2015  

Kommentoi kirjoitusta.

Apulaispormestareiden määrää vähennettävä

Keskiviikko 6.5.2015 klo 12.46

Tampereen kaupunginvaltuustolle esiteltiin tammikuun lopulla kaupungin hallinnon toimintamallin arvioinnin tuloksia. Malli rakentuu myös pormestarijärjestelmästä. Valtuustossa oli melkoinen kilpailu siitä, mikä valtakoalition puolue oli selkeimmin esittänyt kuntavaaleissa kuntalaisille tai kabineteissa muille ryhmille mallista luopumista. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Sanna Marinin (sd) ehdotus apulaispormestarien määrän vähentämisestä on ajankohtainen.

Nyt olisi mahdollisuus siirtyä puheista tekoihin. Apulaispormestari Olli-Poika Parviaisen (vihr) valinta eduskuntaan avaa luontevan tilaisuuden vähentää apulaispormestarien määrää ja samalla aloittaa Tampereen toimintamallin järkeistäminen.

Valtapuolueiden ryhmänjohtajat eivät kuitenkaan Aamulehden (22.4.) mukaan kannata apulaispormestareiden vähentämistä. Perustelu, että pormestarikoalition valtuustoryhmät ovat apulaispormestaripaikkojen kautta sitoutuneet pormestariohjelmaan ja -koalitioon, on erikoinen.

Syytön, sankari vai konna? Tampereen toimintamallin arviointi ei tunnista mallin taloudellisten vaikutusten osalta apulaispormestarien asemaa valtuustoryhmien puheenjohtajina. Nyt valtakoalition puolueet kuitenkin perustelevat apulaispormestaripaikkojen olemassaoloa nimenomaan sillä, että niillä sitoutetaan puolueet koalitioon. Vaikuttaakin siltä, että uudistuspuheista huolimatta kaikki valtakoalition puolueet eli kokoomus, vihreät, sosialidemokraatit ja vasemmistoliitto haluavat säilyttää omat poliittisin perustein nimetyt apulaispormestarinsa.

Tampereen vuoden 2015 talousarviossa toiminnan ja investointien rahavirta on noin 130 miljoonaa euroa miinuksella. Kaupungin taloudellinen tilanne on hälyttävän huono.

On selvää, ettei kaupungin talous nouse vain apulaispormestareita vähentämällä. Se olisi kuitenkin selkeä viesti muulle henkilöstölle ja kaupunkilaisille, että välttämättömät säästöt aloitetaan ensisijaisesti hallinnon ylimmiltä paikoilta.

 

Aarne Raevaara

Tampereen Perussuomalaisen valtuustoryhmän puheenjohtaja

 

Kirjoitus on julkaistu 27.4.2015 Aamulehdessä

Kommentoi kirjoitusta.

Tampereen malli haaksirikossa

Tiistai 10.2.2015 klo 14.52

Uuden toimintamallin kehittämiseksi kaupunginvaltuuston tulisi käydä linjaava arvokeskustelu kaupungin tehtävistä. Tampereella ei ole enää varaa nykyiseen toimintamalliin.

Tampereen malli haaksirikossa

Tampereen kaupunginvaltuustolle esiteltiin tammikuun lopulla kaupungin toimintamallin arvioinnin tuloksia. Syytön, sankari vai konna? -arviointiraportti toi esiin tilaaja-tuottajamallin eli tiltun osalta keinotekoisen tilaajahallinnon paisumisen sekä johtokuntien aseman ongelmat. Työntekijätasolla mallin vaikutukset koetaan negatiivisiksi.

Niin sanottujen tekevien käsien tasolla, pienellä palkalla tärkeää työtä tekevien on vaikea käsittää, miksi hallintovirkamieskunta kasvaa kasvamistaan.

Tampereen malli rakentuu myös pormestarijärjestelmästä.

Raportissa todetaan, että apulaispormestarin asema luottamuselimissä on epäselvä. Tilannetta on ylläpidetty tarkoituksella. Jotkut lähtivät valtuustossa 19. tammikuuta siitä olettamuksesta, ettei apulaispormestareilla ole poliittista valtaa luottamuselimissä.

Kuitenkin mallin mukaisesti lautakunnan puheenjohtajana toimivalla apulaispormestarilla on selkeästi enemmän valtaa kuin rivijäsenellä. Esimerkiksi äänestystilanteessa äänien jakautuessa tasan puheenjohtajan ääni ratkaisee. Mahdollisuus osallistua myös kaupunginhallituksen kokouksiin ei suinkaan vähennä apulaispormestarien valtaa vaan vielä entisestään vääristää suhteellisuuden.

Ennen valtuuston tammikuun kokousta Aamulehdessä oli Kuntaliiton johtavan lakimiehen Heikki Harjun arvio, jossa mallin menettelytapa kyseenalaistettiin luottamuspaikkajaon osalta. Ilman toimintamallia lautakuntiin ja kaupunginhallitukseen olisi suhteellisesti arvioiden pitänyt valita yksi uusi valtakoalition ulkopuolinen henkilö.

Toimintamallien osalta on kyse etukäteen sovituista pelisäännöistä. Tampereella on liikaa väheksytty voimassaolevien lakien mukaisia toimintatapoja. Eduskunnan säätämät lait antavat myös ennustettavuutta päätöksille.

Arviointiraportissa tuodaan esiin toimintamallin vahvuutena, että isoista hankkeista on tehty päätöksiä varsin nopeasti ja voimakkaasti. Valitettavasti maankäyttöön liittyvien ratkaisujen nopeus on toteutunut vain ottamalla käyttöön maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen kaavoitusjärjestelmän tilalle konsernihallinnon tilaajaorganisaation kaupunkikehitysryhmä. Se tilaa konsulteilta suunnitelmia ja kilpailuja, joiden lähtökohdat ja tavoitteet se itse on asettanut.

Näin toteutuvat valtakoalition sopimukset, mutta ei välttämättä kaavoitusviranomaisen intressit kehittää alueita. Maankäyttö- ja rakennuslain mukainen suunnittelujärjestelmä mahdollistaisi sekä kuntalaisille että luottamushenkilöille selkeät mahdollisuudet vaikuttaa eritasoisiin suunnitelmiin. Lainmukaisten pelisääntöjen noudattamisesta hyötyisivät niin kaupunkilaiset kuin kaikki vastuulliset toimijatkin.

Yhtä tärkeää syytä apulaispormestarien olemassaoloon ei raportissa huomioitu. Apulaispormestareiksi ei kuntavaalien jälkeen sattumalta valittu neljää valtakoalition puolueen valtuustoryhmien puheenjohtajaa. Apulaispormestarien tehtävänä on pitää omat ryhmänsä koalitiossa mukana. Arviointiraportissa ei ole mitään mainintaa heidän roolista ryhmänjohtajina.

Tampereen toimintamallilla ei ole arviointiraportin mukaan yhteyttä investointeihin. Olettamus olisi varmastikin ollut toinen, mikäli mallin vaikutus edustukselliselle kunnallisdemokratialle olisi aukaistu.

Pormestarimalli on synnyttänyt suomalaiseen kuntahallintoon vieraan valtakoalition ja opposition asetelman. Mahdollisesti ilman kyseistä mallia ei Tampereelle rakennettaisi Rantaväylän tunnelia eikä edes suunniteltaisi ratikkaa, kansi ja keskusareenaa tai maauimalaa. Hämeenkadun kokeilu ei venyisi vuodesta toiseen.

Malli olisi näin aiheuttanut satojen miljoonien kustannukset. Yksi haluaa tunnelin, toinen ratikan, kolmas ties mitä. Valtakoalition kaikkien puolueiden on saatava jotakin. Päätökset tekee pieni ryhmä, kustannukset jakaantuvat demokraattisesti kaikkien maksettavaksi.

Valtakoalitio kokoontuu ennen kaupunginhallituksen, lautakunnan tai valtuuston kokousta päättämään omista linjauksistaan. Tosiasiallisesti luottamuselimien merkittävät ratkaisut tehdään kyseisissä kokouksissa.

On todennäköistä, että mikäli asiat päätettäisiin asianmukaisen luottamuselimen kokouksissa ilman nykyisen mallin painetta, päätökset olisivat toisenlaisia.

Pari viimeistä vuotta on osoittanut, että nykyinen Tampereen toimintamalli on ajautunut haaksirikkoon. Se on uusittava seuraavan kahden vuoden aikana. Vuonna 2017 aloittavalla valtuustolla tulee olla mahdollisuus lähteä uudelta pohjalta.

Uuden toimintamallin kehittämiseksi kaupunginvaltuuston tulisi käydä linjaava arvokeskustelu kaupungin tehtävistä. Tampereella ei ole enää varaa nykyiseen toimintamalliin.


Aarne Raevaara

Tampereen Perussuomalaisen valtuustoryhmän puheenjohtaja

Kolumni ilmestyi 9.2.2015 Aamulehden paperi- ja nettilehdissä.

 

Kommentoi kirjoitusta.

Kommentoi kirjoitusta.

Mitä tuumaan - Moron kuplakisa 22.1.2015

Torstai 22.1.2015 klo 23.18

Aamulehden Morossa oli 22.1.2015 kuplakisan voittanut tuumaus. 

Mitä tuumaa valtuutettu Aarne Raevaara (ps), joka on nyt tilaston voimin todistettu Tampereen kaupunginvaltuuston ylivoimaiseksi puhekoneeksi?

moro_22.1.2015_kuplakisa-1.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Valtuustokysely 19.1.2015 Vesilupapäätöksestä

Sunnuntai 18.1.2015 klo 16.31

Valtuustokysely − Vesilupapäätöksen noudattaminen

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) on 29.10.2013 myöntänyt Tampereen kaupungille luvan tietunnelin rakentamiseen. 

Tampereen kaupunki on luvanhaltijana vastuussa lupamääräyksien noudattamisesta.

Lupamääräyksen 21. kohdassa edellytetään: ”Mikäli rakennustöiden yhteydessä havaitaan rakennuksia tai rakenteita vaarantavia muutoksia vuotovesimäärissä tai pohjaveden korkeudessa, luvan saajan on ilmoitettava välittömästi riskistä Pirkanmaan ELY-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle, Tampereen kaupungin ympäristösuojeluviranomaiselle ja riskialueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille. Luvan saajan on ryhdyttävä viipymättä toimenpiteisiin haittojen poistamiseksi.”

Pohjaveden pinta on laskenut esimerkiksi ruhjealueella sijaitsevan As.Oy. Näsipuiston b-tornitalon perustuksien alapuolelle. AVI:n päätöksessä todetaan: ”Yhtiön rakennuksesta on tehty riskianalyysi, jossa todetaan, että kallion rikkonaisuuden vuoksi vesivuotomahdollisuus on ilmeinen. Vuotoa ei pystytä ennakolta toteamaan ja pohjavesien laskun jälkeen tapahtuu koheesio, joka muuttaa materiaalin koostumusta ja pienentää sen tilavuutta maaperän kuivuessa. Talojen vajoamisen lisäksi vaurioituu myös maanalainen kunnallistekniikka.”  Lehtitietojen mukaan Finlaysonin kirkko on jo hieman vajonnut. 

Kysyn, milloin luvanhaltija eli Tampereen kaupunki ryhtyy lupamääräyksen mukaisiin toimenpiteisiin?

Kommentoi kirjoitusta.

Kommentoi kirjoitusta.

Kommentoi kirjoitusta.

Kommentoi kirjoitusta.

Tarvitaan turvaa asua ja omistaa

Tiistai 9.12.2014 klo 22.42

Aamulehdessä puheenaihena ilmestyi 8.12.2014 kirjoitukseni hallinnon käytännöistä kaavoituksessa:

Tarvitaan turvaa asua ja omistaa

Rakennetun ympäristön muutoksilla on mahdollista luoda, tuhota tai jakaa uudestaan huomattavia omaisuusarvoja. Vuosituhannen alussa voimaan tullut maankäyttö- ja rakennuslaki siirsi vastuun maankäytön suunnittelusta kunnille. Lain yhtenä tavoitteena oli turvata asukkaiden ja osallisten mahdollisuus vaikuttaa oman asuinympäristönsä kaavoituksen valmisteluun.

Osallisten ja kaavoittajan vuorovaikutuksen ajateltiin korvaavan aiemman rakennuslain aikaisen ympäristöministeriön roolin kaavan vahvistajana. Samalla kun valtionviranomaisten laatutasokontrolli poistui, poistui mahdollisuus jälkikäteen vaikuttaa kaavan asialliseen sisältöön.

Laki ei valitettavasti ole toiminut tarkoitetulla tavalla. Maankäytön suunnittelun yksi keskeinen ongelma on toimimaton vuorovaikutus. Toinen on tietojen salailu. Ilman tietoa ja kaavoitusprosessiin liittyviä asiakirjoja ei ole mahdollisuutta vaikuttaa asioihin eikä arvioida eri ratkaisuehdotuksia.

Kaavaehdotuksen asettaminen julkisesti nähtäville on kaavoituksen tärkeä vuorovaikutuksen muoto. Kunnan jäsenille ja osallisille on lain mukaan varattava tilaisuus esittää mielipide. Kaavoittajan tulee ilmoittaa mielipiteen antajalle perusteltu vastaus.

Mikäli kaavaehdotuksessa on ristiriitoja tai epäselvyyttä, olisi tärkeää käydä useampi kierros mielipiteenvaihtoja. Vain näin toimimalla on mahdollisuus saada toimiva vuorovaikutus.

Tampereella on maankäytönsuunnittelun vuorovaikutuksessa omaksuttu tavaksi, että kaavaehdotuksesta muistutuksen antaneille kuntalaisille ei ole toimitettu kaavoittajan laatimia vastauksia. Ne on kyllä toimitettu luottamushenkilöille, mutta ei omalla nimellä ja osoitteella muistuttaneille kuntalaisille. Päätöksen tiedottamisesta ei ole päästy valmistelun vuorovaikutukseen. Lain edellyttämä vuorovaikutus osallisten ja kaavoituksen välillä ei ole toteutunut.

Toiminta on käsittääkseni ollut tältä osin toistakymmentä vuotta lainvastainen. Lakia vielä selkeytettiin vuonna 2008. Joko virkamiehet eivät ole tunteneet voimassa olevaa lainsäädäntöä tai eivät halunneet sitä noudattaa. Miten virkavastuu toteutuu?

Mikäli osalliset olisivat saaneet vastaukset sekä pyytämänsä asiakirjat ja luottamushenkilöillä olisi ollut ennen päätöstä yhdyskuntalautakunnassa tai valtuustossa mahdollisuus saada tietoonsa osallisten arviot kaavoittajan vastauksiin, luottamushenkilöillä olisi ollut mahdollisuus huomioida osallisten perustellut näkemykset päätöksenteossa.

Toimestani asiaan on nyt herätty. Tampereella palautettiin kaksi kaavaa takaisin valmisteluun.

Maankäytön suunnittelussa on kyse huomattavista ympäristö- ja taloudellista arvoista. Ei ole hyväksyttävää, että ne voivat romahtaa siksi ettei lakia haluta noudattaa.

Toimiva vuorovaikutusprosessi todennäköisesti vähentäisi valituksia hallinto-oikeuteen. Kaavoituksen tarve perustella ratkaisujaan konsulttiselvityksillä myös vähenisi. Kaavoitus halpenisi ja se voisi valmistua nopeammin.

Suunnittelulla on luotava niin elinkeinoelämälle kuin asumisellekin kelvolliset puitteet. Kaavoituksen tehtävänä ei voi olla rakentamismahdollisuuksien vähentäminen tai senkaltaisten kaavojen laadinta, että niiden toteuttaminen eli rakentaminen on hyvin vaikeata.

Tarvitsemme nykyistä toimivamman maankäytön suunnittelujärjestelmä ja selkeämmät pelisäännöt. Keskeistä on ennustettavuus. Kuntalaisten on voitava turvallisin mielin sekä asua että omistaa.

Kirjoitukseni ilmestyi hieman lyhennettynä Aamulehden paperi- ja nettilehdissä.

Kommentoi kirjoitusta.

Valtakoalitio esti keskustelun Tampereen taloudesta

Torstai 4.12.2014 klo 9.16

Tampereen valtuuston vuoden 2015 budjetin käsittelyssä 17.11. olisi ollut hyvä tilaisuus käydä arvokeskustelu talouden ja toiminnan linjauksista. Pieni ryhmä valtakoalition luottamushenkilöitä päätti valtuustolta kysymättä, ettei repliikkejä eli aitoa mielipiteenvaihtoa sallita.

Tampereen kaupungin toiminnan ja investointien rahavirta on hälyttävästi miinuksella. Vuonna 2015 syödään yli 127 miljoonaa enemmän kuin tienataan. Ryhmäpuheessani korostin perussuomalaisten halua käydä toimintaa linjaava arvokeskustelu. Tässä tilanteessa se olisi välttämätön.

On korkea aika kyseenalaistaa kaupungin hankkeiden ja menokohteiden tarpeellisuus. Niitä Tampereella riittää, kuten esimerkiksi tunneli, ratikka, kansi ja keskusareena, Hämeenkadun itäpään sulkeminen autoilulta, Eteläpuiston rakentaminen, tavara-aseman siirto ja tilaaja-tuottajamalli. Viimeisimpänä on esitelty maauimala.

Kaupungin talous ei ole terveellä pohjalla. Tämän tosiasian olisi pitänyt olla päätöksenteon lähtökohta, kun budjetista päätettiin. Tampereen valtakoalitio eli kokoomus, vihreät, sdp ja vasemmistoliitto asettivat vapaaehtoisten, ei-lakisääteisten hankkeiden ja menorönsyjen lisäämisen tärkeiden palveluiden edelle.

Saimme valtuustossa kuulla useiden ryhmien ja valtuutettujen puheissa vastuullisiakin ajatuksia, mutta puheet eivät muuttuneet teoiksi. Esimerkiksi voimallisesti kritisoidun tilaaja-tuottajamallin alas ajamiselle tai investointikaton käyttöönottamiselle vuonna 2015 ei enää päätösvaiheessa löytynyt kannatusta.

Esitimme myös lähes 40 miljoonan välittömiä kustannusten leikkauksia hallintoviroista ja konsulttiselvityksistä. Apulaispormestareiden määrä olisi vähennettävä neljästä kahteen jo ensi vuonna.

Säästöehdotustemme hylkäämisestä aiheutuu tamperelaisille veronmaksajille lähivuosina satojen miljoonien lisälasku. Lisäkustannuksia tuo myös lakisääteisten palvelujen alibudjetointi.

Kaupungin rahat eivät yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Resurssit suunnataan kerskainvestointeihin ja paisuneen hallinnon ylläpitoon sen sijaan, että keskityttäisiin hoitamaan kaupunkilaisille tärkeitä lakisääteisiä palveluita.

Kirjoitus on hieman lyhennettynä julkaistu Aamulehdessä 4.12.2014

Kommentoi kirjoitusta.

17.11.2014 valtuustossa pitämäni Perussuomalaisten Tampereen valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoro

Maanantai 17.11.2014 klo 23.55

http://intra.mediaserver.fi/embed/tampere/2014-11-17-Tampere-valtuusto-osa1.mp4  Puheeni alkaa kohdasta 1:13:00

BUDJETTIVALTUUSTO 17.11.2014

Perussuomalainen valtuustoryhmä kiittää mahdollisuudesta esittää näkemyksiä Tampereen kaupungin vuoden 2015 talousarvioon ja vuosien 2015 – 2018 taloussuunnitelmaan.

Tampereen kaupungin taloudellinen tilanne on mielestämme niin huolestuttava, että kaikkia jo tehtyjä suunnitelmia ja ratkaisuja pitää arvioida kriittisesti. Toivomme, että viimeistään nyt toteutetaan jo aiemmin valtuustossa esittämämme linjaukset.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö esitti äskettäin voimallista arvostelua Suomessa vuoden 2007 jälkeen harjoitettua mielikuvapolitiikkaa kohtaan. Presidentin kannanottoon on valitettavan helppo yhtyä ja todeta, että samanlainen ”jalat irti maasta” -mielikuvapolitiikka on vallalla myös Tampereen talouspolitiikassa.

Käsityksemme mukaan talousarviossa ja suunnitelmissa luettavissa oleva arvio Tampereen kaupungin tulojen ja menojen välisen kuilun suuruudesta on liian optimistinen. Siksi toivomme, että Tampereen kaupunki nostaa Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston uudistetun ohjeen mukaisesti rahoituslaskelmissa esitettävän toiminnan ja investointien rahavirran kertymän keskeiseksi tunnusluvuksi esityslistalle.

Toiminnan ja investointien rahavirta on Tampereen kaupungin vuoden 2015 talousarviossa 127.1 miljoonaa euroa miinuksella. Tältä lähtökohdalta tarkasteltuna Tampereen kaupungin taloudellinen tilanne on hälyttävän huono.

Nyt valtuustolle  siis ehdotetaan, että söisimme ensi vuonna yli 127 miljoonaa euroa enemmän kuin tienaamme.   -   Me emme tätä kannata.

Nyt valitulla kerskainvestointien ja yli tulojen elämisen tiellä ei pidä jatkaa. Kaikki ymmärtävät, että kaupungin kassaan sähkölaitokselta siirrettyjen varojen loppumisen jälkeen kaupunki joutuu tekemään hyvin jyrkkiä toimenpiteitä. Emme voi nostaa kunnallisveroa 4 tuloveroprosentilla tai lisätä velkaa vastaavalla summalla.

Mielestämme Tampereen pitää jo nyt suhteuttaa menot tuloihinsa. Esitämmekin, että kaupungin kaikkia jo tehtyjä suunnitelmia ja ratkaisuja arvioidaan kriittisesti. Korjaavia toimenpiteitä ei pidä vain merkitä tiedoksi. Ne pitää toteuttaa.

Arvoisat valtuutetut

Tampereen kaupungilla on suunnitteilla samanaikaisesti useita suurinvestointeja. Kaikkia suunniteltuja hankkeita ei ole varaa toteuttaa. Kuten tarkastuslautakuntakin, pidämme tärkeänä priorisointia.

Investoinnit pitäisi asettaa yhteismitallisiksi. Hyödyt, haitat, kustannukset, välttämättömyys ja vaihtoehdot pitää arvioida ja vertailla. Päätöksenteko on heikolla pohjalla, koska vertailua ei ole tehty.

Emme voi hyväksyä esitettyjä ratikan, kansi- ja keskusareenan tai maauimalan suunnittelua, saati rakentamista.

Esitämme investointikaton ottamista käyttöön vuoden 2015 aikana. Uskomme tämän Helsingissä käytössä olevan keinon antavan valtuustolle aiempaa paremman mahdollisuuden ohjata taloutta.

Hyvät kuulijat

Suurin osa kaupungin henkilöstöstä tekee arvokasta ja välttämätöntä työtä. Käsityksemme mukaan niin sanottujen tekevien käsien tasolla on useissa yksiköissä tarvetta jopa lisäresursseihin.

Emme kannata kaupungin palkollisiin kohdistuvien säästöjen osalta juustohöylä -mallia. Useat arvokasta työtä tekevät hukkuvat töihinsä. 

Kaupungin lakisääteisten tehtävien ja toimintojen kannalta on tärkeää tehdä kartoitus tärkeistä ja vähemmän tärkeistä tehtävistä.

Tilaaja-tuottaja -mallin mukana tuli vajaa 500 isopalkkaista johtajaa, johtajan johtajaa ja kehityspäällikköä Tampereen virkoihin tai toimiin.

Esitämme tilaaja-tuottaja -mallin purkamisen aloittamista välittömästi. Malli on tehoton eikä sen avulla ole saavutettu tavoiteltuja säästöjä. Emme tarvitse ideologisista syistä kyhättyä “leikitään bisnestä” -rakennelmaa, joka työllistää satoja virkamiehiä.

Hallinnon palkkakulut sivukuineen ovat keskimäärin n. 65000 €/vuosi/henkilö. Hallintoa on tehostettava ja karsittava vähintään 20 % vuodessa seuraavan kolmen vuoden aikana.

Esitämme tilaaja-tuottaja -mallista vähennettäväksi jo ensi vuonna 200 henkilötyövuotta. Säästövaikutus on noin 12 miljoonaa euroa.

Kokonaisvähennys on vuosina 2015 − 2018 noin 45 miljoonaa euroa.

Osana hallinnon yksinkertaistamista sekä tilaaja-tuottaja -mallin alasajoa on rajoitettava konsulttiselvityksien tilaamista.  Näin kaupunki säästää noin 27 miljoonaa euroa vuonna 2015.

Myös pormestarimallia on tarkasteltava nopealla aikataululla kriittisesti ja toiminnalliset muutokset on aloitettava jo vuonna 2015. Pormestarimallin purkaminen aloitetaan poistamalla kaksi apulaispormestarin vakanssia vuoden 2015 alusta lähtien. Säästövaikutus on noin 0,3 miljoonaa euroa.

Kaupungin päätöksentekomallin pitää olla luottamushenkilövetoinen. Konsultti ja virkamiesvetoinen toimintamalli on aiheuttanut huomattavia lisäkustannuksia. Luottamushenkilöiden on kannettava vastuu päätöksistään.

 

Arvoisat valtuutetut

Suhtaudumme myönteisemmin niihin kustannuksiin, jotka liittyvät lakisääteisten palvelujen investointeihin ja toteuttamiseen, kuin kaupungin ylimääräisten, vapaaehtoisten hankkeiden kustannuksiin.

Palvelutarpeen kasvua aiheuttaa ikä-ihmisten hoito, laitoshoidon purkaminen, kunnollisten terveyspalvelujen turvaaminen, työttömäksi joutuneiden ja toivottomuuden uhkaamien, perheiden, lasten ja nuorten auttaminen. Nämä lakisääteiset peruspalvelut ja niiden hyvä taso on turvattava.

Näin saadaan myös ennaltaehkäisyn näkökulmasta tarpeellisia resursseja mielenterveystyöhön, kuntouttavaan toimintaan ja sosiaalityöhön, ikäihmisten kotona selviytymisen tukemiseen sekä yksinäisyyden torjumiseen. Työelämän ulkopuolelle joutuvat henkilöt, tuen puutteen aiheuttama pahoinvointi ja sairaalaan joutuvat ikäihmiset tulevat kaupungille kalliiksi.

Lautakuntien ulkopuolelta ohjatut hankkeet on käytävä läpi ja arvioitava kriittisesti niiden tarvetta ja suhdetta kaupungin ydintoimintoihin.

 

Kaikki kaupungin myöntämät avustukset tulee ottaa erikoistarkastelun alle. Erityisen kriittisesti on suhtauduttava poliittisten yhdistysten, erilaisten eko-hankkeiden ja muiden vastaavien hankkeiden suoraan ja epäsuoraan taloudelliseen tukemiseen. Esitämme, että kaupunki lopettaa kaikki ECO2 -ryhmään kuuluvat hankkeet. Koska emme löytäneet hankkeita esityksestä, emme myöskään voi arvioida niiden kustannuksia tai vaikutuksia.

Kansainvälisyys- ja maahanmuuttajatoiminnan rahoitus on leikattava kaupungin taloudellisen tilanteen mukaiseksi. Pakolaiskiintiötä ei tule korottaa. Maahanmuuttoon liittyviin menoihin esitämme 200 000 euron vähennystä.

Hyvät valtuutetut

Kannatamme kiskopohjaista joukkoliikennettä.

Ratikan yleissuunnitelman mukaisesti on tärkeä kehittää sellaisen joukkoliikennejärjestelmän kokonaisuutta, joka hyödyttää kustannustehokkaasti eri joukkoliikennemuotojen vahvuuksia.

Olemassa olevan infran hyötykäyttäminen huomattavasti ratikkaa halvemmilla operointikustannuksilla ja osana kattavaa rautatieverkostoa on järkevämpää ja tarkoituksenmukaisempaa kuin vuoden 2015 aikana 4.3 miljoonalla suunniteltava ratikkahanke, jossa siis ensin rakennetaan sadoilla miljoonilla infra ja operoidaan sillä huomattavasti korkeimmilla kustannuksilla.

Raideliikenteen linjausten etsikkoajat ovat juuri nyt. Liikenneviraston selvityksessä ”Pirkanmaan rataverkon kehittämisen liikenteellinen tarveselvitys” 24/2013 kiskopohjaisen joukkoliikenteen kipupisteenä on Tampereen rautatieaseman eli henkilöratapihan muodostuminen rataverkon välityskyvyn pullonkaulaksi. Tampereen valtuusto ei ole vielä puolittanut kyseistä rata-aluetta, eli vielä voimme mahdollistaa Pirkanmaan olemassa olevan rataverkon hyötykäyttämisen.

Me emme kannata tavara-aseman siirtämistä ja korjaamista 4.3 miljoonalla eurolla. Ratapihankatu on mahdollista linjata toimivaksi niin, että tavara-asema ja Morkku säilyvät paikallaan ja junaliikennettä voi edelleen kehittää.

 

Hyvät kuulijat

Tampereella haitataan liike-elämää ja työllistämistä. Yrittäminen tehdään liian kalliiksi, vaikeaksi ja hankalaksi, ja se siirtyy muualle. Tämä on nähty muun muassa teollisissa työpaikoissa, joiden määrä on tuntuvasti laskenut viime vuosina koko Pirkanmaalla. Oikealla elinkeinopolitiikalla olisi moni niistä vielä säilynyt alueellamme. Julkisen sektorin, erityisesti kunnan hallinnon toimet ja virat eivät ole osa ratkaisua vaan osa ongelmaa.

Kaupungille saadaan lisää tuloja lisäämällä yritysten mahdollisuuksia työllistää. Kaikissa kaupungin hankinnoissa ja sopimuksissa tulee lain puitteissa suosia paikallisia yrittäjiä.  Myös esimerkiksi kaupungin tonttipolitiikka pitää muuttaa työllisyyttä parantavaksi lisäämällä yritys- ja työpaikkakaavoitusta. Työpaikka-alueita ei pidä muuttaa asuntoalueiksi. Kaupungin ei myöskään pidä kaavoituksellisesti ohjata työpaikkojen vähentymiseen.

Keskusta-alueen asumista ja yritystoimintaa vaikeuttavat hankkeet, kuten Hämeenkadun ja muidenkin katujen sulkeminen yksityisautoilta, on peruttava. Samoin on peruttava keskusta-alueen maanpinnalla olevien pysäköintipaikkojen vähentäminen ja pysäköintihintojen korotukset.

Kunkun -parkkia ja kävelykeskustahanketta ei tule toteuttaa nykyisessä taloudellisessa tilanteessa, varsinkaan kun taustalla on ajatus henkilöautoliikenteen haittaamisesta ja estämisestä, jonka seurauksena on riski keskustan näivettymisestä. Kaupungin ei pidä tarkoituksellisesti vähentää työpaikkoja.

Kävelykeskustahanke perustuu utopistisille olettamuksille kaiken muuttumisesta hyväksi, kunhan vain autot häädetään pois liike-elämää häiritsemästä. Suunnitelluilla toimenpiteillä keskustahanke on vaarassa muuttua "keskusta autioksi” -hankkeeksi. Kaupunkia ollaan maanalaistamassa ja laitostamassa ja samalla rakennetaan yksittäisille yrityksille, kuten Finnparkille, monopoliasemaa. Tampereen kaupungille ja sen asukkaille on hankkeista ikävät seuraukset.

Katujen kaventaminen ei kuulu kaupungin ydintoimintoihin. Siitä tulee luopua.

 

Hyvät kuulijat

Kaupungin on muutettava maankäyttö- ja kaavoituspolitiikkaa. Yksityisten maa-alueiden kaavoituksen sijaan painopiste on siirrettävä kaupungin maa-alueille, jolloin kaavoitus- ja maankäyttökorvaukset kaupungille kasvavat. Kaavoitusta on tehostettava ja se saatettava yksiin käsiin. Kaavoitustavoitetta on nostettava erityisesti Teiskon suunnassa.

Eteläpuistoa ei tule rakentaa, vaan suunnitelmien tulee tähdätä alueen kehittämiseen virkistyskäytössä. Muutenkin jo rakennettujen alueiden maankäytön muutoksissa pitää huomioida lainmukaisten osallisten arviot. Olemassa olevien rakentamismahdollisuuksien vähentämisen osalta olemme pidättyväisiä.

Esitämme Kauppi-Niihamaan alueella sijaitsevan golfkentän muuttamista asumiskäyttöön. Kyseiselle kaupungin omistamalle maa-alueelle mahtuisi pinta-alaltaan Hervannan kokoinen viihtyisä ja olemassa olevien hyvien liikenneyhteyksien äärellä oleva asuinalue.

 

Arvoisat valtuutetut

Perussuomalaiset esittävät, että keskusjätevedenpuhdistamon investointiratkaisua lähdetään kehittämään Kolmenkulman–Koukkujärven sijoituspaikan pohjalta.

Seudullisessa hankkeessa on päästävä seudulliseen yhteistyöhön: Nokialle ja Tampereelle rakennettavat omat puhdistamot eivät ole ympäristö ja taloudelliset tekijät huomioiden paras ratkaisu.

Keskuspuhdistamo tulee nähdä hankkeena, jolla luodaan pohjaa uusille työpaikoille. Puhdistamon yhteyteen tulee voida sijoittaa myös muuta teollista toimintaa, esimerkiksi biokaasulaitos. Sulkavuoressa nämä mahdollisuudet menetetään. Puhdistamossa pitää varautua laajennuksiin ja tiukkeneviin ympäristövaatimuksiin, esimerkiksi lääkejäämien poistoon. Kolmenkulman–Koukkujärven -ratkaisu jättää enemmän liikkumatilaa tulevaisuudessa kuin Sulkavuori.

Jätteenpoltosta on siirryttävä materiavirtojen hallinnan avulla jätehierarkian noudattamisen mahdollistamiin työpaikkoihin.

 

Hyvät valtuutetut

Haluamme korostaa kuntalaissa määriteltyä valtuuston asemaa päättää kunnan toiminnasta, sitoumuksista ja taloudesta. Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksen mukaan Tampereen kaupunginvaltuustossa ei ole noudatettu voimassa olevia lakeja ja sääntöjä. Hallinto-oikeus kumosi valtuustossa 18.3.2013 tehtyjä muutoksia vuoden 2013 talousarvioon.

Kestävän kehityksen nimissä yhdistystoimintaan suunnattu yhteensä satojen tuhansien julkinen rahoitus olisi pitänyt voida kyseenalaistaa ilman hallinto-oikeuttakin. Valtuutetuilla on oltava mahdollisuus kyseenalaistaa hankkeiden arvopohja ja hyödyllisyys.

Kyseiset Hämeenlinnan hallinto-oikeuden kumoamat muutokset sisältyivät kuitenkin vuoden 2013 tilinpäätökseen. Ne olivat ilmestyneet sinne ilman valtuuston hyväksymistä.

Kyseinen menettelytapa edustaa valitettavasti hyvin Tampereen kaupungin päätöksentekotapaa. Tarkoituksenmukaisuussyyt nostetaan laillisuuden ja hallinto-oikeuden ratkaisun toteuttamisen edelle.

Vaikka ymmärrämme, ettei poliittisesti herkkiä huomattaviakaan kustannuksia haluta tuoda valtuustoon lainmukaisesti hyväksyttäväksi, korostamme kuitenkin, että laillisten menettelytapojen, lakien ja etukäteen sovittujen sääntöjen noudattamisesta hyötyvät niin kaupunkilaiset kuin kaikki vastuulliset toimijatkin.

Kaupungin on ryhdyttävä toiminnassaan noudattamaan hyvän hallinnon periaatteita ja luovuttava lainvastaisesta asiakirjojen ja tietojen salailusta. Vuorovaikutuksen korvaaminen tiedottamisella on loukannut osallisten oikeusturvaa sekä aiheuttanut kaupungille turhia kustannuksia.

Kaupungin on muututtava sanojen organisaatiosta toiminnan organisaatioksi.

 

Arvoisat valtuutetut

Esitämme, että Tampereen kaupunginvaltuusto kävisi toimintaa linjaavan arvokeskustelun kaupungin tehtävistä. Olemme valmiit myös julkisesti perustelemaan näkemyksiämme ja arvojamme.

Me Perussuomalaiset emme voi hyväksyä nyt esitettyä talousarvioehdotusta emmekä taloussuunnitelmaa.

 

Aarne Raevaara

valtuustoryhmän varapuheenjohtaja

 

Kommentoi kirjoitusta.

Kummolan esteellisyydestä valtuustossa 20.10.2014

Tiistai 21.10.2014 klo 0.16

Pormestari: Kummola ei ole esteellinen keskusareena-hankkeessa

Valtuustokysely koskien kaupunginhallituksen liiketoimintajaoston puheenjohtajan esteellisyyttä Keskusareenan kansi- monitoimihallihankkeessa – Aarne Raevaara

Kvkys 20.10.2014 Aarne Raevaaran valtuustokysely:

”Onko Tampereen kaupunginhallituksen liiketoimintajaoston puheenjohtaja, Suomen Jääkiekkoliitto ry:n puheenjohtaja Kalervo Kummola sidonnaisuuksiensa vuoksi esteellinen Tampereelle suunnitellun Keskusareenan kansi- / monitoimihallihankeen osalta?

Esteellinen ei saa ottaa osaa mihinkään asian käsittelyvaiheeseen eli asian vireillepanoon, valmisteluun, päätöksentekoon tai täytäntöönpanoon.

Mihin toimenpiteisiin kaupunki aikoo ryhtyä asian johdosta?”

Pormestari Anna-Kaisa Ikosen vastaus Aarne Raevaaran kyselyyn:

Kaupunginlakimies Jouko Aarnio:

”Raevaara valtuustokyselyssään tuo esille sen seikan, että liiketoimintajaoston puheenjohtaja Kalervo Kummola on Suomen Jääkiekkoliitto ry:n puheenjohtaja ja kysyy Kummolan esteellisyydestä.

Kuntalain 52 §:n mukaan muu kuin valtuutetun esteellisyydestä on voimassa, mitä hallintolain 27-30 §:ssä säädetään. Esteellisyydellä eli jääviydellä tarkoitetaan henkilön sellaista suhdetta asiaan tai asianosaisiin, joka vaarantaa hänen puolueettomuutensa yksittäisen asian käsittelyssä. Laissa korostetaan henkilön velvollisuutta ilmoittaa esteellisyydestään. Esteellisyyssäännöksillä pyritään turvaamaan asioiden käsittelyn puolueettomuutta ja luottamusta päätöksenteon moitteettomuuteen.

Keskusareena-hankkeen osalta Tampereen kaupunki ei käy neuvotteluja Suomen Jääkiekkoliitto ry:n kanssa, joten Kummola ei voi tämän vuoksi olla esteellinen.

Muissa toimielimissä kuin valtuustossa asiat valmistellaan toimielimen ratkaistavaksi esittelijän johdolla. Esittelijä vastaa valmistelun asianmukaisesta suorittamisesta ja on valmistelun perusteella velvollinen tekemään asiassa toimielimelle päätösehdotuksen. Esittelijä huolehtii siitä, että esteelliset henkilöt eivät osallistu hallintoasian valmisteluun.”

-----------------------------------------------------------

- Ensimmäinen lisäkysymys -

Esteellisyydessä ei saisi olla kyse poliittisesta tarkoituksenmukaisuudesta. Kysymys ei saisi olla myöskään hallinnon keinosta ehkäistä ikäviä kysymyksiä. Esteellisyys (jääviys) tarkoittaa sellaista suhteellisen kiinteää suhdetta hallintoasiassa käsittelijän ja käsiteltävän asian välillä, että voidaan epäillä käsittelijän tasapuolisuuden ja objektivisuuden heikentyvän.

Esteellisyyssääntely pyrkii jo etukäteen rajoittamaan tällaisen epäilyn mahdollisuuksia kieltämällä jo ennen asian vireillepanoa liian läheiset yhteydet asian käsittelijän ja asian välillä.

En kysynyt, käykö Suomen Jääkiekkoliitto ry neuvotteluja Keskusareenahankkeen osalta kaupungin kanssa. Kysyin, onko kyseisen yhden urheilulajin etujärjestön, jonka tehtävänä on edistää jääkiekkoa, puheenjohtaja Kalervo Kummola esteellinen Keskusareena- ja kansihankkeen osalta erilaisissa kaupungin luottamustoimissaan.

Koska kaupunki ei vastannut esittämääni kysymykseen, joudun omana käsityksenäni toteamaan, että on vaikea kuvitella selkeämpää esteellisyyttä kuin sitä, että jonkin lajin etujärjestön puheenjohtaja, lajia suosivan kaupungin liiketoimintajaoston puheenjohtaja ja lajin hanketta edistävän ohjausryhmän ainoana luottamushenkilönä apulaispormestarien lisäksi toimii sama henkilö - Kalervo Kummola.

( Yksi esteellisyysperuste on yhteisöjääviys. Mikäli asian käsittelevä henkilö on johtavassa asemassa yhdistyksessä, joka on hallintoasiassa asianosainen tai jolle on odotettavissa erityistä hyötyä, on yhteisöjäävi. )

Esteellisyyssäännösten päätarkoitus on sulkea pois asiaankuulumattomat sivuvaikutukset. En kannata sitä Tampereella viime aikoina käytettyä tapaa, että luottamushenkilön esteellisyydestä äänestetään poliittisin, ei asiaperustein. Esteellisyyssäädöksillä pyritään nimenomaan pääsemään eroon tämäntyyppisestä päätöksentekotavasta.

Esteellisyyden kannalta keskeinen merkitys on sillä, miltä tilanne näyttää ulkopuolisen silmin.

- Tässä tapauksessa se ei näytä hyvältä.

Uusin alkuperäisen kysymykseni.

- Toinen lisäkysymys -

Siltä osin kun puhumme Keskusareenasta ja sen kannesta on ymmärrettävää, ettei edunsaajilla ole valmiuksia luopua jo luvatuista etuuksista. Tampereen kaupunki olisi avustamassa hallihanketta sijoittamalla 22,7 miljoonaa kanteen ja noin 9 miljoonaa kunnallistekniikkaan. Näiden lisäksi kunta ei peri rakennuttajalta hankkeen kaavoitusmaksua ja avustaa vielä 30 vuoden ajan Keskusareenan kiinteistöyhtiötä tonttivuokran ja kiinteistöveron verran. Lisäksi kaupunki ostaisi hallista erikseen sovittavia palveluita joka vuosi 500 000 eurolla 15 vuoden ajan. Tampereen kaupungin tukien on julkisesti arvioitu olevan myöntämishetkellä yhteensä yli 100 miljoonaa euroa.

 

Eikö meidän valtuustossa kuitenkin pitäisi ensisijaisesti miettiä kaupunkilaisten etua?

Aarne Raevaara

Kommentoi kirjoitusta.

Valtuustokysely esteellisyydestä 20.10.2014

Keskiviikko 15.10.2014 klo 9.11

Valtuustokysely esteellisyydestä 20.10.2014


Onko Tampereen kaupunginhallituksen liiketoimintajaoston puheenjohtaja, Suomen Jääkiekkoliitto ry:n puheenjohtaja Kalervo Kummola sidonnaisuuksiensa vuoksi esteellinen Tampereelle suunnitellun Keskusareenan kansi- / monitoimihallihankeen osalta?

 

Esteellinen ei saa ottaa osaa mihinkään asian käsittelyvaiheeseen eli asian vireillepanoon, valmisteluun, päätöksentekoon tai täytäntöönpanoon.

 

Mihin toimenpiteisiin kaupunki aikoo ryhtyä asian johdosta?

Kommentoi kirjoitusta.

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »